perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä

Tämänpäiväisen pyhäpäivän kunniaksi pääsin eilen töistä jo kahdelta ja olin kerrankin ajoissa noutamassa lasta päiväkodissa. Itseasiassa niin ajoissa, että koko porukka oli vielä välipalalla ja ehdin jutustella siinä odottaessa lapsen tarhakavereiden kanssa. Päiväkodissa oli juhlittu tänään itsenäisyyspäivää ja lapset olivat askarrelleet itselleen liput. Lippu oli lopulta niin pop, että kotona askarreltiin toinenkin lippu. Huomattiin myös, että meidän ehkä pitäisi kannustaa jälkeläistä useammin hienomotoriikkaa treenaamaan. Tosin tässä taas nousee vastaan se, että koska lapsi ei heti osaa täydellisesti, ei hän halua edes harjoitella asiaa...

Mutta sitten itse asiaan. Päiväkodissa oli puhuttu siitä, että itsenäisellä maalla on oma lippu. Oli myös puhuttu suomenkielestä ja ylipäätään siitä, että maailmassa puhutaan monia eri kieliä. Lapsi osasi myös kertoa, että itsenäisyyspäivä on Suomen syntymäpäivä.

Noista on jo ihan hyvä lähteä liikkeelle, mutta muita asioita itsenäisyydessä on vähän vaikea selittää lapselle, joka edellispäivänä paljasti luulevansa, että kaveriperheeseen ei voi syntyä kolmatta lasta ennen kuin toinen kuolee, koska minä olin kertonut hänelle että meille ei voi tulla koiraa niin kauan kun kissamme elää. Syyt ja seuraukset ja logiikka eivät siis ole ihan pettämättömimmät. Ehkä ei siis nyt vielä aleta tässä vaiheessa kertaamaan miten itsenäiseksi julistauduttiin ja miten tunnustuksia saatiin.

Puhumattakaan sodista. Vaikka lapsi onkin omassa ikäryhmässään poikkeuksellisessa asemassa sen suhteen, että hänen isovanhemmistaan puolet ovat evakkoja Kannaksen Karjalasta taidetaan nuokin vaiheet käydä vähän myöhemmin läpi. Sota ja itsenäisyyden säilyminen on isoja ja tärkeitä asioita eikä niitä saa unohtaa, mutta itse olen vähän allerginen sille, että itsenäisyyspäivästä on tullut synonyymi sotien ja veteraanien muistelulle.

Itseäni lämmitti kovasti Maria Petterssonin kolumni Nyt-liitteessä. Sodan aikana ihmiset venyivät ihmeeseen, mutta ehkä vielä suurempiin ihmeisiin venyttiin sodan jälkeen. Kaiken köyhyyden ja kurjuuden keskeltä rakennettiin tämä valtavan mahtava valtio. Ei tämä toki täydellinen ole, mutta kerran vuodessa olisi silti syytä pysähtyä juhlimaan myös niitä saavutuksia jatkosodan ja lätkän 1995 maailmanmestaruuden välillä. Tosin rahastoitu eläkejärjestelmä ja äitiysneuvolakin taitavat olla vähän vaikeita käsitteitä jälkeläiselle. Kolmikannasta sille ei edes kannata alkaa puhua, koska ainakin vauva-aikoina sen sai parhaiten nukahtamaan kun käytiin työpaikallani ja työkaverini alkoi paatoksella puhukaan edunvalvonnasta.

Ehkä ne teemat joita itse haluaisin lapselle itsenäisyyspäivänä opettaa ovat niitä, että me olemme saaneet aikaisempien ihmisten työnä hyvän maan elää ja siitä maasta pitää huolehtia, jotta tulevaisuudessakin on hyvä elää. Kaipa me juhlitaan silloin myös hyvinvointiyhteiskuntaa, joka toivottavasti saadaan pidettyä sillä tolalla, että jatkossakin on syytä juhlia.

Kannattaa myös klikata tuolta sivubannerista auki Nörttitytöt ja lukea tämänpäiväinen kirjoitus itsenäisyysteemasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!