maanantai 16. joulukuuta 2013

Maanantai antaa parastaan

Joskus maanantait vain ovat sellaisia, että toivoisin voivani nukkua niiden läpi suoraan tiistaihin. Ja luonnollisesti tänään oli yksi tällainen päivä.

Lounaaseen saakka kaikki meni mallikelpoisesti, mutta sitten alkoi alamäki. Tietokone keljuili videopalaverissa kaikin mahdollisin keinoin. Puhelin hävitti liittymänvaihdon seurauksena kaikki multimedia- ja nettiasetukset eikä huoli niitä manuaalisesti syötettynä. Päivällisen jälkeen tarpoessani sumusateessa postiin lapsi nukahti rattaisiin, koska ilmeisesti päiväunia ei voi nukkua kun isommat nimittelee vauvaksi ja sisun päälle ottaa jo riittävän paljon se, että ne nimittelevät myös vauvaksi kolmevuotiasta joka ei osaa lukea. Heräämisestä pöllämystynyt lapsi oli kiukkuinen kuin ampiainen saadessaan häädön rattaista jättikokoisen paketin tieltä. Kun lopulta sain keploteltua postista kotiin rattaat, jättimäisen paketin ja kiukkuisen jälkeläisen huomasin että avaimet olivat tippuneet kassista kynnykselle (ja sanomattakin selvää, että oven väärälle puolelle). Torkahduksesta piristynyt jälkeläinen taas pisti parastaan nukahtamista vastaan taistellessa ja taintui vasta tuntia normaalia myöhemmin, joten tiistaikin varmaan jatkaa erinomaisella linjallaan.

Jotenkin tuntuu, että tässä nyt oli riittävästi hidasteita tähän viikkoon. Tosin jos haluaisi ajatella, että lasi on puoliksi täynnä, niin lapsihan oli kerrassaan söpö kun se lopulta nukahti äitiyspakkauksen makuupussiin. Talkkarin mies tuli pelastamaan meidät rappukäytävästä ja jättikokoisessa paketissa saapui viimeiset joululahjat. Niin ja Ponyjen jalkatuelle mahtui hyvin matkustamaan yksi kiukkuinen lapsi paketin vietyä hänen istumapaikkansa. Kännykässä ei toimi netti, mutta ainakin kuuluvuudet puheluissa paranivat ja sehän taisi olla puhelimen alkuperäistarkoitus. Katkeilleen palaverinkin myötä varmistui se, että taidan sittenkin päästä aloittamaan joululoman jo torstaina.

Ainoa mistä en mitään positiivista löydä on päiväkodin isommat pojat ja niiden suuret suut. Pitää nyt taas puhua päiväkodin väen kanssa. Tosin jos perjantai jo menee lomaillessa ei tämän vuoden puolella ole enää kuin kolme hoitopäivää niin ehkäpä tuo nyt voi odottaa ensi vuoteen kun pojan kuullen asian purkaminen aiheuttaa pojassa vain nolostumista. Ja ehkä joulupukki tuo noille viskareille vaikkapa aivot joululahjaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!