sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Oman elämänsä supersankari

Aamu valkeni kuuden aikaan kekäleeltä tuntuva jälkeläinen kainalossa. Lääke vei kumeen alas ja lapsen oli mahdoton ymmärtää miksi ei pääse luistelemaan vaikka ei ole yhtään kipeä olo. Onneksi tilalle kelpasi roolileikki ja pian poika olikin sukeltanut oman mielikuvitusmaailmansa uumeniin. Kolme ja puolivuotiaan kuumepotilaan asemasta meillä asuikin hurja ritari ja koska ritariasua ei varastosta löytynyt piti hieman improvisoida...

Hämähäkkimiespuku toimii pohjana asuun kuin asuun ja kun siihen lisää punaiset kerhotossut, vihreät sormikkaat ja pyöräilykypärän on ritari valmis. Seuraavassa vaiheessa kypärä ja hanskat saivat kyytiä ja tilalle kaivettiin uimalasit ja leikki vaihtui avaruussankariksi. Ja tätä kirjoittaessa lapsi on kiskonut selkäänsä lampaantaljan ja leikki olevansa Late Lammas.

Mielikuvitus siis pojalla toimii erinomaisesti, mutta silti ajattelin että voisimme vähän laajentaa kostyymivalikoimaamme. Olen jo pidempään suunnitellut tekeväni pojalle Puu fu Tom-asun ja nyt näyttäisi että myös ritariasulle voisi olla tilausta. Pitänee siis käydä kangaskaupassa kilolaariostoksilla katsomassa löytyisikö hyvää fleeceä, josta voisimme askarrella vähän uusia vermeitä. Molempii näyttää löytyvän netistä aika kivoja tutoriaaleja ja vielä niin että ne saadaan koottua ihan normaalien arkivaatteiden päälle. Tuo Hämispuku kun on ihan tolkuttoman hiostava. Ja viittateepaita settien ansiosta itseasiasta vähän vain velcroa lisäilemällä tulisi viitta-asujenkin määrä moninkertaistettua tai ainakin holehdittua, että pituuspyrähdyksen jälkeenkin löytyy paitoja joihin viitat voi kiinnittää.

Hattujakin pitäisi askarrella. Pahvista saa ainakin tehtyö velhohatun ja toivottavasit myös jonkun sortin ritarikypärän. Pitäisi vaan käydä hakemassa jostain isoja kartonkiarkkeja, joista saisi aihiot leikattua.

 

1 kommentti:

  1. Meillä on itse huovasta askarrelut 3 angry birds -naamaria, kolme oktonauttia (valkonen, peso ja kwazii), pahvista ja jesarista tehty miekka ja sille kotelo isosta toblerone-pötköstä, grillilaatikosta tehty iso mökki ja viimeisimpänä muksun itsensä pahvista väsäämät perhossiivet :)

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!