Lapsi ja liikenne

Valtaosa perheemme kotimme läheisyydessä taitetuista matkoista tehdään joko jalan tai polkupyörällä. Itseasiassa voisis sanoa, että tällä hetkellä valtaosa kaikista pääkaupunkiseudulla tapahtuvista reissuista tehdään kävellen tai polkien. Talvilla repertuaariin lisätään julkisen liikenteen bussit ja lähijunat.

Vähän hitaammin liikkuessa on ehtinyt hyvin seurata miten muut kanssakulkijat liikenteessä seuraavat ja alusta asti oli selvää molemmille meistä vanhemmista, että sujuva liikenteessä kulkeminen on yksi ensimmäisiä kansalaistaitoja joita lapsi saa alkaa harjoitella.

Syitä tähän on kaksi. Asuinaluettamme halkovalla pääautoväylällä, tavallisella taajamanopeusrajoituksin varustetulla kaksikaistaisella tiellä, joka kiemuretelee asuintalojen keskellä, on viimeisten parin vuoden aikana jäänyt auton alle ainakin kolme ihmistä, joista kaksi on kuollut. Toinen syy huomattavasti vähemmän dramaattinen. Meidän otantamme mukaan suurin osa jalkulkijoista, varsinkaan lapsista, ei havainnoi yhtään ympäristöään ja aiheuttavat omilla toimillaan lähinnä vain haittaa itselleen ja muille kulkijoille. Meillä toiveessa myös oli, että lapsi oppisi jo pienestä sen, että jaloilla pääsee eteenpäin sen asemasta, että opettaisimme henkilöauton olevan jokaisen itseään kunnioittavan kansalaisen menopeli.

Harjoittelun opettelu tuli ajankohtaiseksi lapsen ollessa 1v9kk eli silloin kun lapsi sai potkupyörän. Taskukokoisella Pukylla lapsi pääsi uskomattomaan vauhtiin ja perussäännöt oli pakko vetää tiukaksi. Ensimmäisen vuoden aikana lapsi oppi, että suojatie eli meidän perheessä Seepraraidat tarkoittivat sitä että pysähdytään ja odotetaan aikuisen lupaa lähteä liikkeelle. Toinen hieman enemmän vääntöä aiheuttanut sääntö oli ehdoton vaatimus pysähtymiselle kun vanhemmat niin sanovat. Parin karkaamisen jälkeen potkupyörä nostettiin pyöräkellarin kattokoukkuun ja tuon jäähyn jälkeen sääntö on pysynyt edes jossain määrin päässä.

Koska pieni ihminen on kuitenkin uskomattoman nopea liikkeissään päätimme panostaa näkyvyyteen. Polku- ja potkupyörissä on heijastimet sekä etu- ja takavalot. Potkulautaan teipattiin apteekissa myytävää heijastin teippiä ja mies investoi messuilta vielä nääpiökokoisen huomioliivin, jossa on led-valot. Jälkimmäistä voisi jo pitää liioitteluna, mutta metrinmittainen menijä häviää turhan hyvin esim. pensasaitojen taakse eli kaikki näkyvyyden parantamiseksi on tarpeen.

Helpointa lapsen kanssa liikkuessa on ne kerrat jolloin lapsi etenee menopelillä ja vanhempi jalan. Kertoimet kasvavat heti moninkertaiseksi kun vanhempikin hyppää esim. pyörän selkään. Ensimmäisen kerran kokeilimme pojan kanssa kimppapyöräilyä pojan ollessa 2v9kk. Takana oli vuoden potkupyöräilyura ja lapsi halusi potkupyörällä päiväkodille parin kilsan päähän. Käytännössä koko reitti kuljettiin jaetulla kevyeenliikenteenväylällä jolloin lapsen ohjaaminen oli helppoa ja itseasiassa parhaimmillaan pieni fillaristi suhasi noin 10 km/h nopeudella fillarillaan. Uusi haaste tähän lajiin tuli nyt syksyllä kun poika oppi kunnolla polkemaan ilman apupyöriä. Takana on nyt pari kokoperheen pyörälenkkiä ja saimme miehen kanssa iloksemme huomata, että lapsi alkaa olla aika varma toimija liikenteessä. Ajolinjat pysyvät suunnilleen linjassa, lapsi kuuntelee ryhmittymisohjeet ja polkee muutenkin todella reippaasti. Ainoa haaste lapselle on jalankulkijat, jotka levittäytyvät pyörätien puolelle ja noita väistötilanteita vielä treenaataan. Tosin lapsi myös treenauttaa jalankulkijoita huomauttelemalla niiden olevan pyöräilijöiden kaistalla.

Vielä läheskään lapsi ei ole kykenevä itsenäisesti liikenteeseen. Risteyksissa harjoittelemme vasta nyt liikenteen seuraamista ja lapsi ei selvästikään osaa varoa kääntyviä autoja yhtään sen enempää mitä autoilijat lasta. Tosin eipä lapsen vielä kolmeen vuoteen tarvitsekaan olla itsenäinen liikkuja ja tulevalla koulureitilläkin pahimmassa risteyksessä on liikennevalot. Liikenteessä toimimista tullaan kuitenkin meillä edelleen joka päivä harjoittelemaan, koska siellä liikenteessä jo nyt päivittäin ollaan.

Pähkinänkuoressa lapsen liikennekasvatuksessa sanoisin, että kannattaa aloittaa se liikenteen havainnointi jo pienen kanssa. Hyvin pienellekin lapselle voi opettaa juurikin nuo Seepraraidat ja harjoitella oman kaistan pitämistä. Lapsen kanssa pyöräillessä on tärkeää, että lapsi polkisi aina aikuisen edellä. Tuo vaatii sen toki, että lapsi osaa totella verbaalisia pysähtymis- ja kääntymiskäskyjä. Kahden aikuisen kanssa polkiessa lapsi polkee aikuisten välissä jonossa, mutta yhden aikuisen kanssa liikuttaessa ei toimi se, että lapsi polkee perässä. Turhan usein näkee vanhempia, jotka eivät ole tajunneet jälkeläisen jääneen satojen metrin päähän. Lapsi myös usein silloin kaartelee omiaan ja muut pyöräiljät eivät saa lasta ohitettua. Tuossa myös riskinä on se, että vanhemman ohitettua paikan tuleekin joku huomiota vaativa tilanne, kuten pihalta tuleva auto. Kannattaa myös muistuttaa lapselle säännöllisesti, että tutullakin reitillä pitää aina olla varovainen edetessään. Meillä lapsi oppi jo parivuotiaana kilometrin reitin kirjastolle ja osasi suunnistaa täysin itsenäisesti perille, tuossa kohtaa esim. suojatiesääntöä oli syytä kerrata jotta menemisen riemu ei täysin syrjäyttänyt järkeä päässä.