Minkä edestään löytää

Lapsi on suorastaan eeppisen huono kestämään pettymyksiä. Ei sinäänsä mitenkään poikkeuksellista tuolla nelivuotiaiden verrokkiryhmässä, mutta aiheuttaa tosinaan hieman huvittavia tilanteita, joissa ei tietenkään vanhemman sopisi nauraa, koska se vain lisää vettä myllyyn. Aina ei vain onnistu. Siis siinä naurun pidättämisessä. Kuten tänään, kun lapsi otti nokkiinsa, kun kehtasin epäillä hänen kykyään killua kolmen metrin korkeudessa, ilman ettei pidetä mistään käsillä kiinni ja tästä närkästynyt lapsi kyllä laskeutuu hyvin telineestä, mutta marssiessaan pois mielenosoituksellisesti päätyy kävelemään suoraan päin pihalla kasvavaa koivua.

Välikohtaus luonnollisesti oli koivun vika.

No ei olisi pitänyt nauraa kun oma itsehillintä ja pettymysten käsittely ei 29 vuotta vanhempana ole yhtään paremmalla tasolla. Haluaisin toki perustella, että omalla kohdallani kyse oli elämää tärkeämmistä asioista, mutta pakko tässä silti on myöntää, että kosmisessa mittakaavassa menetykseni oli pieni. Henkilökohtaisessakin elämässä tämän ei nyt pitäisi näytellä niin suurta roolia, mutta kyllä minä nyt silti niin vaan mieleni pahoitin kun tajusin, etteivät viime sunnuntaina alkaneet Agents of S.H.I.E.L.D. - jaksot olleetkaan tallentuneet Elisa Viihteeseen ihan vain siitä yksinkertaisesta syystä, ettei kukaan ollut painanut sitä erittäin näppärää tallenna-nappia.

Tallentumattomat jaksot jotenkun kruunasivat koko päivän. Sen, joka alkoi 5.50 myös minun ja pojan osalta miehen lähtiessä ylitöihin ja pojan päätettyä että nythän on aamu. Olin kuvitellut nukkuvani vähintään 1,5 tuntia pidempään ja suoraan sanottuna nousin niin väärällä jalalla kuin vain mahdollista. Enkä onnistunut päästämään siitä kärttyisyydesä irti sitten millään.

Sinäänsä päivä oli oikein onnistunut. Pyöräilin pojan istuessa tarakalla kuviskerhoon ja nautimme kauniista sunnuntaiaamusta. Söimme herkullisen brunssin ja kotimatkakin meni ilman enempiä kommeluksia. Mitä nyt Tapiolassa yksi rullaattoripapparainen yritti ilmeisesti hommata lonkkaproteesia meikäläisen piikkiin hyppäämällä rollaattorin kanssa liikkuvaksi yllättävällä tilannenopeudella suoraan eteemme. Pihaleikitkin menivät kohtalaisesti ja onnistuimme käymään ruokakaupassa niin, että potkulaudalla törttöillyt poika kohelsi itsensä kivikkoon naamalleen vain kerran ja minä kypäsänä aikuisena uhkasin hylätä potkulaudan tienvierustan pöpelikköön vain kerran.

Itseasiassa tästä päivästä olisi ollut valtavan helppoa kirjoittaa hyvin kiillotettu ihana sunnuntaikuvaus, jonka olisi voinut kuvittaa kauniilla merimaisemilla. Ajattelin nyt kuitenkin jättää muistojen moderoinnin tällä kertaa väliin ja todeta että on päiviä, jolloin kaikkien kannalta vain olisi parempi jos useammat perheenjäsenet olisivat nukkuneet päiväunet.

Ja laitoin nyt sen merimaisemankin. Ihan vain rauhoittamaan itseänikin. Pidän valtavasti tuosta Lehtisaaren ja Kuusisaaren väliselta sillalta napatusta maisemasta ja sen kontrasteista kauempana näkyvine tehdaspiippuineen. Jos vaikka katselen tätä ja menen nukkumaan. Nyt olisi vielä optio kahdeksan tunnin yöuniin ja se jos jokin kuulostaa nyt äärettömän hyvältä.