sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Ihan kiva, 8 1/2

Yöunet tekevät ihmeitä. Yhdeksän tuntia edellisyönä palautti toimintatason jo melkein normaaliksi. Tosin koska olen näin keski-iän koputellessa kulman takana huomannut kanavoivani yhä useammin äitiäni käytin kaikki paukut massiiviseen huonekalujen uudelleensijoitus- ja raivausprojektiin. Projektihan ei tietenkään valmistunut eilisen puitteissa, lapsi sairastui viime yönä joten yöunetkin jäivät taas vähiin ja nääpiön sairastuttua suunnitelmat siirtää perhe ulkoruokintaan isänpäivän kunniaksi ei nyt ihan onnistunutkaan.


Ja kukatkin olivat kuolleet maljakkoon.

Ehkä nyt juon toisen kupin teetä ja yritän keksiä miten tuon perheeni ruokin. Juhlakalu esitti vienon toiveen, että jos jotain muuta kuin jääkaapista löytyvää nakkikeittoa. Saisikohan turkkilaisesta jogurtista ja kanttarelleista jonkun sortin pastasoosin aikaiseksi? Sitten selvittäisiin ilman, ettei tarvitsisi lähteä metsästämään avoinna olevaa kauppaa.

Mutta se on sentään kivaa, että kerrankaan ei ole mihinkään kiire ja lapsikin vaikuttaa melko pirteältä. Ja sitten kun ollaan saatu viimeisetkin tavarat paikoilleen on tämä meidän 71 neliötä taas paljon neliöitään suurempi. Että kyllä tässä kuitenkin plussan puolelle jäädään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!