maanantai 29. joulukuuta 2014

Aivojumppaa

Mies joutui palaamaan töihin joten me pojan kanssa hyppäsimme bussiin ja ajoimme Porvooseen treffaamaan työkaverini perhettä. Lapsilla jutut synkkaavat hyvin ja yleensä lapsi myös ottaa onkeensa sopivasti työkaverini sopivasti vanhemman pojan jutuista. Tänään yksi innostuksen aihe pääsi matkaamaan kangaskassissa lopulta meille kotiinkin saakka.


Smartgamesin Camelot Jr:a mainostetaan romanttisena ongelmanratkaisupelinä. Lähtökohta on siis vähitnään yhtä epäilyttävä kuin läheisen lukiomme yhdistetyllä urheilu-matikka-suunautumisella, mutta ilmeisesti molemmat toimivat.

Pelin mukana tulleessa vihossa annetaan ensin lähtötilanne johon palikat laitetaan ja käytössä olevien apupalkoiden värit ja määrät. Tarkoitus on auttaa prinssi ja prinsessa takaisin toistensa luokse. Iltapuhteena teimme jo läpi ensimmäiset 13 tasoa ja kuulemma huomenna pitäisi heti jatkaa aamulla. Pelin ehdoton hyvä puoli on se, että lapsi voi pelata sitä myös yksin, mutta yhteinen pähkäilykin on kivaa. Varsinkin kun pojan ehdotuksesta esitimme noilla pikkunukeilla vuoropuheluita reitinlöytämisen vaikeudesta.

Tämä peli reissaa aikanaan takaisin työkaverin kotiin, mutta joku vastaava peli voisi olla meilläkin paikallaan. Onko teillä lukijoilla suosituksia alle kouluikäisten ongelmanratkaisupeleistä. Koululaisille ihania pelejä on tarjolla ainakin. Ideaali peli pitäisi sisällään riittävästi tasoja että se haastaisi sekä lapsen että vanhemmat.

2 kommenttia:

  1. Kävin kotiuttamassa pelin meille! :) Illalla testataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teilläkin tykättiin pelistä. Meillä sen parissa puuhasteltiin taas aamulla reilu tunti.

      Poista

Jätä ihmeessä viestiä!