keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joululahjaksi oppia ja iloa

Muuten meillä on hyvin pullat uunissa lapsen joululahjojen osalta. Lapsella oli melko selkeät toiveet jotka käytiin poimimassa talteen jo marraskuussa. Vaatekaapin päällä odottaa nyt paketeissa Transformersien Bumblebee, Turtlesien Konnakärry, Lego Chiman leijona sekä iso Huolisyöppö. Toivelistalla oli lelujen ohella myös joku peli ja nyt sitten pohditaankin kovasti, että mitä peliä myös me vanhemmat jaksaisimme pelata. Lapsi on toivonut Chocoa pelattuaan sitä päiväkodissa, mutta leluhyllyllä haikailee myös muidenkin pelien perään.

Äsken FB:ssä kuitenkin silmään osui Oppi & Ilon mainoksesta musta hevonen, Hoksotin, jonka uskoisin innostavan koko porukkaa pelaamaan ja jolle luvataan myös pitkää peli-ikää.


WSOY:n Oppi & ilo on meistä vanhemmista mainio sarja. Saimme sarjan vauvakirjan aikanaan Vauvakinon arvonnasta ja ostin lapselle muotoja lorujen avulla opettavan kuvakirjan samoin vauvavuotena. Lapsen kynäotetta vahvistamaan nappasin jostain alennusmyynnistä pyyhittäviä piirustuskortteja joista lapsi tykkäsi kovastikin. Lautapeli olisi siis todennäköisesti myös tyyppiä innostava.

Verkkokaupasta löytyi myös muita juttuja jotka istuisivat pojan kiinnostuksenkohteisiin.


Kiinnostus laskemiseen on edelleen kova ja tämä sopisi kuin nenä päähän. Varsinkin kun tehtävät vaikeutuvat vaiheittain eli haasteitakin saisi toivottavasti lisää.

Tänä vuonna lapsen lahjojen kanssa tunnuttaan siis pääsevän helpolla ja meidän mittakaavalla siedettävällä lahjamäärällä. Toki sitä vähemmälläkin varmaan pärjättäisiin, mutta nuo toiveet olivat lapselle täsmätoiveita ja meistä vielä kohtuulliseen rajoissa. Toki tuohon päälle tulee vielä kummien ja sukulaisten lahjat, mutta sielläkin on tähän asti kohtuudessa pysytty ja toisaalta olemme miehen kanssa vähän huonoja esittämään lahjatoiveita. Tai no äitini puolesta itseasiassa on paketti jo ostettu kun mummi ulkoisti  lahjan hankinnan minulle ja siirsi sovitun budjetin mukaisen rahasumman tilille. Mutta noin muuten luotetaan, että muistamiset ovat kivoja ja tyypille sopivia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!