torstai 4. joulukuuta 2014

Vaihtoehto kaksi

Tänään en nyt ihan ollut minun päiväni. Aamulla sähköpostissa odotti näennäisesti viaton työtehtävä, joka päätyi pistämään työpäiväni uuteen uskoon. Apinan raivolla aloin pistää asioita järjestykseen ja 11.34 juoksin tukka putkella pysäkillä seisseeseen ysin ratikkaan ja köröttelin Kallioon. 11.50 tuuletin työkaverille WhatsAppissa, että ehdinpäs. 12.03 ihmettelin, että missähän minun tapaamiseni muut osallistujat olivat vain tajutakseni, että se tapaaminenhan alkoi yhdeltä.

Onneksi näihin hetkiin voi aina heittää kehiin kakkosvaihtoehdon.


Bergga tarjosi herkullista pinaattitofua ja hermoja hellivän kupposen teetä lounarilla. Ja yhdeltä tapaamispaikasta löytyi ne muutkin ihmiset.

En tosin ollut perheemme ainoa kakkosvaihtoehtoon turvautumaan joutunut. Lapselle selvisi aamulla, että dinosaurusten sukupuutto ei ollutkaan tapahtunut viimeisen neljän vuoden aikana. Uutista ei varsinaisesti otettu vastaan kovin hyvin, mutta hetken kyyneliään pyyhittyään tyyppi hoksasi toisen vaihtoehdon. Että kun kerran minä väitin, että dinosauruksia ei ole maapallolla ja maapallo on planeetta avaruudessa niin niitä dinojahan voisi olla jollain muulla planeetalla. Tulipahan sitten käytyä tänään jo ennen aamukasia läpi paitsi sukupuuton määritelmä niin myös se, että vielä meillä ei kyllä ole näyttöjä siitä että muualla maailmankaikkeudessa elämää olisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!