tiistai 29. syyskuuta 2015

Paineita

Työkaverini taannoin kahvilla istuessa totesi uuden asian kuultuaan, että jos olisi eilen kuollut niin eipä olisi tätäkään oppinut. Nyt voin itse todeta samaa. Että jos olisin eilen kuollut niin enpä olisi sitäkään tiennyt, että ihminen viihtyy talossa, jossa on ylipainetta ja talo taas voi hyvin jos on alipainetta ja jos talostasi haluat pitää huoltaa niin sitten pitää omasta mukavuudesta karsia.

Samaa logiikkaa toki nyt muutenkin pitäisi pyrkiä varmaan soveltamaan. Kun se mikä ihmiselle usein on parhaan tuntuista ei välttämättä tosiaankaan sitä ole ympäröivälle maailmalle. Tällä hetkellä kuitenkin on syytä epäillä että taloyhtiössämme ollaan ylipaineisessa tilassa ja jotenkin se ylipaineistettu olo on itselläkin ja tässä taitaa päteä sama juttu kuin taloissakin. Kovalla ylipaineella ei ainakaan paranneta terveyttä.

Omalla tavallaan tunnen oloni tyhmäksi, että löydän itseni jatkuvassa tilanteesta, jossa koen, että asiat vievät minulta enemmän kuin antavat. Teen kuitenkin työtä josta nautin, ruuhkavuodet tekevät tiukkaa, mutta en keksi mitä palikkaa niistä poikaan ottaisi ja en myöskään taitaisi olla minä jos pistäisin pillit pussiin kaiken sen muun suhteen, jotka nyt energiaa tuntuu vievän. Koska rehellisesti sanottuna varsinkin jälkimäisen kohdalla osaan sanoa, että sentään asioita tekemällä itse saa muutosta aikaan. Jos jäisin odottamaan sitä että joku muu tulee ja hoitaa niin toivin voisin saada odottaa.

Joku tasapaino tähän kuitenkin pitäisi löytää. Vuosi sitten kävin juttelemassa näistä asioista työterveyspsykologin kanssa ja nyt meillä pyörii säännöllinen työnohjaus. Vähän on sellainen olo, että olen vähän kengätön suutarinlapsi. Olevinaan olen ohjausalan ammattilainen, joka valmentaa muita ratkaisukeskeisesti, mutta se oma elämänhallinta on levällään kuin ne Jokisen kuulut eväät.

Tosin ennen kuin lähden keksimään niitä oikeita ratkaisuja taidan tehdä yhden kuormittavan ratkaisun lisää ja siirryn katsomaan telkkarista Kahden keikkaa. Tosin hieman paheksun tässä tällaista uusmuotista ratkaisua näytää saksalaisdekkareita tiistai-iltana.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!