Perjantaina varusteet eivät antaneet myöten kunnon kalliokiipeilylle, joten tänään otettiin vahinko takaisin koko perheen voimin. Kunnollisten kiipeilyvarusteiden lisäksi mukaan pakattiin eväät ja kevään Lapsimessuilta ostettu Oppi & Ilo -sarjan Luontoretki-pakka.
Tuo pakka tuli tarpeeseen meille vanhemmille, koska ala-astevuosien biologian oppimäärä on selvästi kuulunut hylkyyn joutuneiden muistokuulien joukkoon kummankin vanhemman päässä (aukeaa varmaan kaikille, jotka ovat nähneet InsideOutin).
Syksyinen märkä metsä tarjoaa paljon ihmeteltävää ja pari tuntia metsässä teki kyllä ihmeitä sekä keholle että mielelle. Meiltä ei olisi Keskuspuistoonkaan kuin kivenheitto, mutta itse suuntaan ennemmin retkille näihin meidän lähimetsiin, koska siellä on muutamia mahtavia kallioita ja siirtolohkareita, joiden kohdalla voidaan ihmetellä lapsen kanssa jään voimaa. Asuin lapsuuteni jättikokoisen siirtolohkareen vieressä ja noiden isojen kivien lähellä tunnen oloni aina jotenkin kotoisaksi.
Sinäänsä jännä mitkä asiat asumisympäristössä muodostuvat tärkeiksi. Kotimme lähellä on yksi metsäinen puistikko, jonka läpi kulkee kevyenliikenteenväylä juna-asemalla. Kuuden vuoden asumisen jälkeen puistikko on ollut lähinnä minusta vastenmielinen. Se on ilta-aikaan pimeä ja siellä notkuu vähän turhan epämääräistä jengiä. Alueen pienet koululaiset pelkäävät penkeillä hovia pitäviä humalaisia aikuisia ja niiden isoja huonosti kasvatteuja koiria ja isot puut varjostavat puistoa, mutta alue ei ole kuitenkaan selkän metsäinenkään vaan näyttää lähinnä umpeen kasvaneelta joutomaalta.
Pari viikkoa sitten metsässä kuitenkin alkoi harvennushakkuut ja puistoalueella on tarkoitus tehdä muutoksia, jotta se palvelisi paremmin läheisien palvelutalojen asukkaita, joille maasto on nyt liian haastavaa. Hakkuiden alattua räjähti kaupunginosan Facebook-ryhmässä. Keskustelunavaus toisensa jälkeen ihmiset itkevät tuon ryteikön perään. Alueelta ei suinkaan kaadettu kaikkia puita ja suunnitelmissa on istuttaa uusia, mutta ihmiset itkevät metsänsä perään ja kuulemma muut metsät ovat liian kaukana, koska ilmeisesti puolen kilometrin päässä oleva kunnon hyväkuntoinen metsä on liian kaukana.
Noh, tosin mikä minä olen toisten ryteikkökaipuuta arvostelemaan. Ihmiselle, jolle kodin tekee jääkauden siirtelemät kivet, ei taida olla juurikaan olla varaa arvostella muiden arvoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jätä ihmeessä viestiä!