maanantai 26. lokakuuta 2015

Syrjähyppy

Asia, joka ei niinkään ole tullut täällä blogin puolella esiin, mutta joka varmasti on selvä kaikille, joiden kanssa tunnetaan ruudun toisella puolella, on se, että olen aina ollut kiinnostunut pukeutumisesta, vaatteista ja tyylistä. Jonkun aikaa sitten eräässä verkostossa aloimme pohtia työpukeutumista ja siihen liittyviä kysymyksiä ja tuon keskustelun pohjalta viime viikolla päivänvalon näki Tyyliä ja toimistohommia.

Kukaan meistä kirjoittajista ei ole muodin ammattilainen ja itseasiassa olemme melko kirjavaa jengiä niin työpaikkojen, tyylien kuin kotimaidenkin suhteen. Yhteistä meille on se, että pidämme pukeutumisesta ja haluamme jakaa ajatuksiamme työpukeutumisesta, pukukoodeista ja kaikesta muusta joka teemaan sopii. Meistä kukaan ei taida haaveilla maineesta ja kunniasta ja blogi elää pitkälti hetkessä ja sopeutuu töiden ja muiden elämän osatekijöiden paineeseen.

Mistä minä blogiin kirjoitan. Osittain samat teemat näkyvät molempien blogien puolella. Työmatkat ja ruukavuodet vaikuttavat perheen lisäksi myös vaatekaappiin eli blogin puolella nähdään reissuvaatteita ja sitä miten työvaatteissa kiidetään fillarilla töistä tarhan portille.

Ja kuten tänään siellä käydään myös läpi puutteellisia arjenhallintataitojani. Sitä hallittua hysteriaa, joka tänään oli lipsahtaa hallitsemattoman puolelle kun puolessa välissä matkaa töihin tajusinkin, että hieman kryptinen kalenterimerkintä tiesikin lehtikuvausta.

Mutta tervetuloa viereiselle tontille lukemaan. Luvassa on vaihtelevalla tahdilla tulevia vinkkipostauksia ja päivän asuja. Oma tyylini on sieltä blogin rennoimmasta päästä, koska omaan järjestötyöhöni ei jakkupuvut oikein istu, mutta tarjolla on myös hyvinkin muodollista pukeutumista. Ja vinkkejä käsiteltävistä aiheista otamme ilolla vastaan.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!