maanantai 16. marraskuuta 2015

Sotaa ja sateenkaaria

Tänään päiväkotilaisen repusta kaivettiin esiin taas läjä piirustuksia. Ihmishahmoja, ninjoja ja autoratoja kuten kaikkina muinakin päivinä. Tällä kertaa valikoimaa oli kuitenkin kasvatettu vähän hämmentävällä teemalla. Sodalla ja sateenkaarilla.

Suomi ja Japani. Ensimmäinen on ollut tähän asti ainoa jonka lipun lapsi on osannut piirtää. Toiseen otettiin malli päiväkotikaverin Cars-leffoista tutusta autosta.

Kuva on jotenkin hämmentävä ja lapsi ei oikein itsekään osannut kertoa miksi oli piirtänyt sodan sateenkaarineen. Viikonlopun uutisten jälkeen olemme yrittäneet pitää lapsen erossa uutislähetyksistä ja keskusteluista ja uskoisimme onnistuneemme paremmin kuin viime keväisen Alpeilla tapahtuneen lentoturman jälkeen, jolloin ystävällinen taksikuski matkalla lentokentälle avasi keskustelun aiheesta lentopelkoisen lapsen riemuksi (terveisiä vain sille Berliinin lennolle, missä lapsi huusi kurkku suorana, että me pudotaan kun laskeutumistelineet vedettiin ylös).

Jostain se tieto maailmantilasta taitaa kuitenkin tihkua lapsen korviin. Päiväkotikavereilla on kouluikäisiä sisaruksia ja pirun tarkat korvathan noilla lapsilla on. Nyt jotenin vain pitäisi saada nyhdettyö irti lapsesta se, että mitä se aiheesta ajattelee. Ja vielä jotenkin niin, ettei tule itse syöttäneeksi lapselle pelottavia tai liian vaikeita teemoja. Vaikea tässä kuitenkin on miettiä mikä on sopiva tyyli. Omaa lapsuuttani väritti kylmän sodan loppukorinat ja Persianlahden sota ja itse olen lapsena pelännyt sotaa. Kaipa se sodan pelko tänäkin päivänä on aiheellista, mutta se on myös pelko josta ei ole mitään hyötyä jollei aio alkaa prepperiksi.

Joku ilta tällä viikolla taidetaan kuitenkin saduttaa tuo pirustus, jos vaikka pääsisi vähän jyvälle että mistä ihmeestä lapsi on aiheensa ammentanut.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!