keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Joululomapuuhia: Salaisen vakoojan labra

Tontut olivat selvästi olleet korvat tarkkana myös pojan kummien suunnassa koska joulupaketista paljastui salaisen vakoojan labrasetti. Tällä hetkellähän maailmassa ei montaa siistimpää asiaa ole lapsen mielestä kuin salapoliisit ja laboratoriot.

Paketin ikäsuositus oli kahdeksasta, mutta vanhenpien lukuavulla setti toimi jo innokkaalla viisivuotiaallakin ja näkymätön muste saatiin valmistumaan.

Meistä vanhemmista kumpikin on saanut oman osansa laboratoriotyöskentelystä sekä opiskelujen että aikaisempien töiden jälkeen, mutta ilmeisesti vuodet ovat tehneet tehtävänsä ja vanhemmillekin labrakokeiden tekeminen lapsen kanssa oli yllättävän hauskaa. Itseasiassa niin hauskaa, että saimme jo ensimmäisen satsin lakmuspapereita käytettyä, joten pitää mennä samalla apteekkiin. Me olemme tähän asti lähinnä keskittyneet selvittämään eri elintarvikkeiden happamuutta tai emäksisyyttä, mutta pikainen googlailu tiesi kertoa myös sen, että itseään kunnioittavat biohakkerit seuraavat myös kehon happamuutta. Rehellisesti sanottuna, taidan jättää väliin...

Vakoojaosastoa setissä edusti valesormenjälkien tekeminen. Jokaiselle oman elämänsä Ethan Huntille sopivalla askartelulla saatiin lapselle opetettua miten saadaan kopioitua sormenjäljet. Ei tosin testattu reagoiko mobiililaitteiden sormenjälkitunnistimet valesormenjälkiin ja tästä optiosta ei ehkä kannata liikaa puhua lapsille. Tosin me saatiin kyllä yleensä valettua vähintään yksi ilmakupla kriittiseen kohtaan sormenjälkeä.

Teemaan sopivasti lapsi muuten enoltaan joululahjaksi monokulaarin, joten vakoojalla alkaa olla muutenkin arsenaali kohdallaan. Tai vaihtoehtoisesti minä voin olla kulmakunnan parhaiten varustautunut kerrotalokyttääjä. Joka tapauksessa lomakotihetkinä ei ole juuri tarvinnut kuunnella kitinää tylsyydestä tai kavereiden puutteesta. Salainen agenttimme on seikkaillut omassa leikissään harvinaisen tyytyväisenä. Ainoa ryppy rakkaudessa koettiin eilen kun mies erehtyi luulemaan pojan johtolankanäytteitä paperisilpuksi ja oli kiikuttamassa niitä roskikseen. Tosin tuon katkeran virheen jälkeen tosin mies ei varmaan uskalla toviin kiikuttaa roskikseen yhtikäs mitään sen verran monisanaisesti lapsi kokemiaan vääryksiään miehelle tilitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!