Teräviä esineitä

Somefeediin on päivittynyt kuvia reippaista punaposkisista ulkoilijoista suunnilleen kaikkien muiden tuttujen perheiden paitsi meidän osalta. Meidän vuoden ensimmäinen päivä lähti käyntiin sillä, ettei poika koko päivänä vaihtanut pyjamaa pois ja minä makasin sohvalla lukemassa yhtä kyytiä kirjan.

Maailmassa ei montaa parempaa asiaa ole kuin kirjan lukeminen yhdellä istumalla, joten tässä kohtaa haluaisinkin kiittää miestä ja lasta tämän mahdollistamisesta. Sillä välin kun minä luin kirjaa pesi mies koneellisen pyykkejä ja innostui pojan kanssa rakentamaan uusiksi Lego-kaupunkia, joka oli ottanut hieman osumaa kun kannoimme sitä suojaan eilisiltä bileiltä.

Gillian Flynnin Teräviä esineitä löytyi tiistaisella kirjastoreissulla Best Seller -hyllystä, mutta lukemaan sitä pääsin vasta tänään.

Pidän Flynnin päähenkilöistä, jotka ovat yleensä melko epäluotettavia kertojia. Maailma harvoin on mustavalkoinen ja pidän dekkareistani niin, että niiden keskushahmo on kaikkea muuta kuin kaikkivoipa.

Suomessa Flynn tunnetaan parhaiten ensimmäisestä suomennetusta kirjastaan Kiltti tyttö, mutta itselleni tämä 2006 kirjoitettu, mutta vasta 2015 suomennettu esikoisteos iski paremmin. Tarinassa toimittaja Camille Preaker palaa takaisin lapsuudenkotiinsa tehdäkseen lehtijuttua kahdesta siepatusta koulututytöstä, joista toinen löytyi kuolleena. Pienessä paikkakunnassa klaustrofobia tulee iholle ja tarina kuljettaa rinnalla myös Camillen omaa kompleksista äitisuhdetta ja vuosia aikaisemmin kuolleen siskon aiheuttamaa kipua.

Kertojan äänenä toimiva Camille on riippuvuksille herkkä ja aikaisemmat kokemikset kotikaupungista luovat ennakkoasenteita juttukeikkaa varten. Pidin kuitenkin valtavasti Camillesta hahmona ja pidin myös siitä miten tarina ei juurikaan mässäile väkivallalla. Itseasiassa lapsen kuolemaa kuvaillaan hyvin vähäeleisesti ja suurin tila annetaan lukijan omalle mielikuvitukselle täydentää kuva. Kirjan tähtää koko ajan siihen, että tarinan koukku paljastuisi vasta lopussa, mutta itse onnistuin isolta osin koukun arvaamaan jo lukiessani tarinaa. Mietinkin kahden Flynnin kirjan perusteella, että tuleeko noista koukkumaisista paljastuksista lopulta kirjailijalle rasite ja toivon ettei hänelle käy kuin Dan Brownille, joka tuntuu kirjoittavan lähinnä samaa tarinaa aina vain uudelleen ja uudelleen. Toisaalta tarina ei minusta juurikaan kärsinyt siitä, että koukun tällä kertaa äkkäsin.

Kirjan lukemisen jälkeen tuli kyllä olo, että haluaisin lukea myös vielä lukematta olevan toisena julkaistun kirjan, Pahan paikan. Tuo tosin pitää kirjoittaa luettavien kirjojen listaan, koska siirtelin äsken e-lukulaitteelle Elisa Kirjan alesta ostamiani kirjoja ja bongasin, että olin joku kerta tarjousklikannut muutamat sellaiset kirjat joita en edes muistanut eli vähäksi aikaa pitäisi lukemista riittää myös sähköisessä muodossa.