Kaksi äitiä

Meidän lapsellamme on nykään kaksi äitiä. Anu-äiti ja Isä-äiti. Jostain lapsi on oppinut että minun nimeni on Anu ja isänsä nimen lapsi luulee olevan Isä. Meitä molempia kutsutaan kuitenkin yleensä äidiksi. Tuo lapsihan ei ole mikään sanallinen virtuoosi, mutta päiväkotielämä on tehnyt puheelle ihmeitä. Yksi sana ja sen merkitys on kuitenkin jäänyt uupumaan ja se on tuo isä, joka tulee esiin vain silloin kun lapsi haluaa eritellä kummalle hän meistä puhuu meidän molempien ollessa esim. eri huoneessa kuin poika. Meillä on epäilys, että se johtuu pitkälti siitä, että lapsen tarhakavereista ne suupalteimmat elävät itseasiassa isättömässä maailmassa. Siellä on sateenkaariperhettä, yksinhuoltajaäitiä ja monikulttuurisia perheitä, joissa isä tunnetaan papana.

Eiköhän se lapsi jossain vaiheessa hoksaa miten tuo äiti-isä-kuvio menee ja siihen asti voimme elää iloisesti molemmat äiteinä. Vitsinä kyllä ehdotin jo, että jos mies alkaisi lukea pojalle Alfons Åbergejä.

Alfonshan elelee yhdessä isänsä kanssa. Tai pitäisi varmaan puhua Mikko Mallikkaasta, mutta en vaan jotenkin osaa. Pienenä minun isäni luki minulle nuo tarinat aina kääntäen nimen takaisin ruotsinkieliseksi. Kesti muuten aika monta vuotta hoksata miksi kukaan muu ei tuntenut minun Alfonsiani vaan touhusivat jotain Alfonsin näköisestä Mikko Mallikkaasta. Alfonsin lisäksi isä-sanaa voitaisiin toki harjoitella myös katsomalla Pikku Kakkosesta Humpsia. Siinä tulisi i-sanan lisäksi myös harjoiteltua ääntämään sen äidille aikanaan julmia tosiasioista Pupuvaarin kohtalosta kertoneen enon nimeä. Ilmeisesti minulla vaan pienenä oli pitkät piuhat kun puhuttiin saduista.

Kuva: alfons.se