Priorisointikysymys

Istun taas junassa ja tässä Suomena halki kiitäessä on aikaa pohtia taas syntyjä syviä ja pääsin taas pyörittelemään päässäni tätä minun onnellisuusprojektiani. Mietin asioita ja tekoja, joista saan iloa. Ja mietin, että miten pitkälti minun pitäisi poistua omalta mukavuusalueeltani tullakseni hieman paremmaksi versioksi itsestäni? Pitääkö pyrkiä aina tekemään siten miten on järkevintä ison kuvan kannalta vai onko luvallista tehdä asioita jotka tuottaa mielihyvää sen kustannuksella, että järkevä asia lykkääntyy?

Kaikki tämä lähti liikkeelle siitä, että tänään sähköpostiin tuli Norwegianin tarjous. Ja minä ihan vain nopeasti kävin huomaamassa, että alkuvuodesta jos lähdetään niin päästäisiin koko perhe 300 eurolla Lontooseen. Pitkä viikonloppu Lontoossa alkoi tuntua yhä vaan paremmalta vaihtoehdolta kun palasin lounaalta takaisin työpöydälle ja koko alkumatka junassa menikin googletellessa lentoajankohtia ja majoituskustannuksia. Meidänhän ei tosiaankaan pitänyt mennä ulkomaille keväällä. Meidän piti olla järkeviä ja maltillisia ja pistää rahaa syrjään uutta autoa varten. Niin ja käyttää vapaa-aikamme kodin remontoimiseen. Mutta sitten taas Lontoo. Se toinenkin ihminen innostui asiasta. Se joka normaalisti aina se järkevämpi ja harkitsevampi. Tosin onhan se nyt pitkään ollut selvää, että tuo auto on meillä prioriteettilistalla viimeisenä. Itseasiassa äkkiä päässä ynnäämällä niin auton arvo vähäisempi mitä minulla tällä hetkellä päällä olevien vaatteiden ja korujen yhteen laskettu arvo taitaa olla. Ja ne lattialistat ovat asuneet sohvan takana pinossa jo kohta neljä vuotta.

Kyökkipsykologina kuitenkin diagnosoin, että nyt kun olen vierottamassa itseäni uusien asioiden shoppailusta huutaaa pää kuitenkin jotain uutta ja jotain kiinnostavaa. Jotain sellaista joka riikkoo kaavaa ja pysäyttää arjen. Ja sen pitäisi kuitenkin myös tuoda jotain nautintoa. Sitä nautintoa ei se uusi tai no uudempi peltilehmä osaisi tuoda. Reissussa on myös helppo unohtaa ne arkiset huolet ja murheet. Hotellihuoneessa ei kiinnittämättömät lattialistat juurikaan muistuttele olemassaolostaan ja ruokakin on täysin luvallista noutaa ravintolasta. Sitä arkea ei kuitenkaan pääse ikuisesti pakoon, joten taidan ehdottaa miehelle diiliä. Reissuun saadaan lähteä, mutta sitä ennen me urakoidaan ne lattialistat paikoilleen. Katsotaan sitten sen auton suhteen elämää myöhemmin. Erinomaisena asioiden itseni kannalta hyväksi selittäjänä kun voin todeta, että ehkä nyt kannattaa odottaa minkälaisia päätöksiä tehdään autoverotuksen suhteen. Koska faktahan on se, että tuskin me tuon toisenkaan auton kanssa sen hanakammiksi autonvaihtajiksi tullaan.