keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Edullinen kulunvalvontajärjestelmä

Jos puhutaan hinta-laatusuhteesta ja matalista huoltokustannuksista, niin järkevin tapa valvoa tapahtuuko alueella epätoivottua liikehdintää on kipata lattialle läjällinen pikkulegoja tai Legoja kuten niitä tavataan kutsua kaikkialla muualla kuin taaperoperheissä.

Pojalla on valtava pikkulegokuume. Ystäväperheen luona poika pääsi käsiksi Star Wars-legoihin ja mummilassa minun vanhat Fabulandit ovat ollee jo pidempään hittejä. Me vanhemmat ei oikein tiedetä mitä tästä nyt ajatellaan. Pikkulegoista pääsee toki rakentamaan monimutkaisempaa ja jotenkin mystisesti pienet palikat istuvat hyvin myös lapsen käpäliin. Rakentelu siis sujuu (ei tosin ohjeiden mukaan, mutta sitähän kutsutaan vain luovuudeksi), mutta leikki ei niinkään. Hienot rakennelmat sortuvat ja sitten keljuttaa.

Duploja meiltä löytyy nyt jo aika mahtavat paketit. On viime jouluna lahjaksi tulleet eläintarha ja sairaala, kulkuneuvoja, peruspalikoita, leivoksia ja vaikka mitä. Ja näillä kyllä leikki sujuu miljoona kertaa paremmin, mutta jotenkin valmiit ukkelit ja eläimet eivät kannusta poikaa samalla tavalla rakentelemaan kuin mitä pikkulegot. Olemme nyt kannustaneet tosin poikaa myös enemmän rakentelemaan Duploilla ja tuntuu, että Legoilla alkoi uusi kulta-aika perheessämme. Siltikin me vanhemmat ollaan vähän vaikeina kun mietitään, että mitä vastataan jos joku kysyy Legoista joululahjaksi. Kun periaatteessa nämä Duplot on jo nähty, mutta pikkulegot on vielä vähän turhan vaikeita. Ehkä joku nelivuotiaasta ylöspäin suunnattu perusboksi voisi toimia. Tai sitten kannustetaan tänä jouluna tonttuja jättämään Legohylly väliin.

Ja kyllä, tiedostan itsekin täysin miten tyhjänpäiväinen first world problem minulla tässä nyt on käsissäni ja menen tästä pian nukkumaan erittäin kiitollisena siitä, että tämän asian lisäksi ainoa akuutti huolenaiheeni on se, että pääsenkö huomenna ylös sängystä, kun tänään erehdyin body-jumpassa vähän turhan innokkaasti tekemään vatsalihaksia.

 

2 kommenttia:

  1. Hahaa, tää on just tuttu ongelma minullekin. Ongelma, joka tosin oli ongelma vain esikoisen kanssa. Nuorimmainen 1,5 vee leikkii jo onnellisesti hänkin pikkulegoilla :D

    Meillä pojat rakentelevat pikkulegoilla todella innoissaan ja siitä seuraa mahtavia aluksia yms. mutta aika vähän leikit jatkuvat rakentelua edemmäs... Se rakentelu tuntuu olevan se juttu, ei niinkään se leikki. Ehkä duploissa ja pikkulegoissa on vain eri luonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillä tosiaan tuntuu olevan hyvin erilainen luonne ja itsekin pienenä tykkäsin enemmän rakentaa kuin leikkiä. Itseasiassa sen rakentamisen vuoksi minä Legoista leluina tykkäänkin kun ne auttavat lasta kehittymään avaruudellisessa hahmottamisessa.

      Poista

Jätä ihmeessä viestiä!