sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kekri

Viikonlopun multitaskaus sai tänäänkin jatkoa kun peruskouluajoista yhtä pitänyt ystävä porukkamme kokoontui juhlimaan jo perinteeksi muodostunutta kekriä. Aikana ennen lapsia juhla oli iltapainotteisempi ja paljon kosteampi, mutta muuten mainittavaa eroa ei saatu aikaan. Ruoka maistui, nauru raikasi ja rockpoliisia leikkinyt lapsikin joutui oppimaan kotibileiden ikiaikaisen totuuden; silloin kun haluat itse kuunnella hyvää musiikkia tulee paikalle joku joka vaihtaa tilalla daijua huumoripoppia.

Halloweenin rantautumisesta Suomeen voi olla montaa mieltä, mutta meillä ainakin hyväksi on havaittu tällainen rusinat pullasta -juhla. Nimi löytyy suomalaisesta vuodenkierrosta, mutta elementtejä on sitten myös muualta. Tälläkin kertaa lapsilla oli naamiaiset eli juhlista löytyi Hämähäkkimies, Oktonauttien Viivi, Tuutikki ja Peppi Pitkätossu sekä kissa kun kummitätiosastokin kunnostautui.
Juhlissa vierähti lopulta niin pitkään, että onneksi oltiin järjestetty asiat niin, ettei kotimatkalle tarvinnutkaan lähteä vielä tänään. Mies jää vielä palaveeraamaan Turkuun, poika viettämään yhdeksi ylimääräiseksi vapaapäiväksi laatuaikaa mummin kanssa ja minua kutsuu aamuseiskan juna Pasilaan. Nyt sitten enää pitääkin vain ratkaista se jaksaa kellon siirtelystä sekaisin olevan kroppa katsoa vielä Sillan vaiko ei.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä ihmeessä viestiä!