Pirun iso kivi

Vanhemman sukupolven tehtävähän on päästä pätemään lapsilleen miten heidän lapsuudessaan leikittiin vain käpylehmillä ja kivillä. Oma lapsuuteni nyt oli aika barbiehuuruinen, mutta silti voin selittää lapselle pokerilla naamalla miten äiti leikki kivillä päivät pitkät lapsuudessaan. Tässä tosin määräävänä tekijänä ehkä oli tarjonnan lait ja no se, että tuossa viereisessä metsässä on kivi poikineen.

Eli saanko esitellä, Pallivaha!

Pallivaha pääsi koko kansan tietoisuuteen Marja Tyrnin vanavenedessä ja säännöllisesti ihmisille tuntuu tulevan yllätyksenä, että kyseessä on ihan oikea paikka Turussa. Se tosin on jäänyt vähemmälle tiedolle, että kyseinen oudosti nimetty paikka on saanut nimensä tuon kohtalaisen kokoisen kivenmurikan myötä. Muinaistarut kertovat, että kiven on heittänyt paikalleen Nunnavuoren jättiläinen ja siitä se myös on saanut nimensä Pallivaha, joista alku kuvaa palloa ja loppu isoa kiveä.

Sittemmin on löydetty selitys isojen kivien liikkeille jääkaudesta, mutta aika vaikuttavan näköinen murikkahan tuo on ja siirtolohkareen lähiympäristö on muutenkin aikamoinen luonnon oma patsaspuisto ja täynnä erilaisia kiipeiltäviä kiviä. Jos kiveä haluaa päästä pällistelemään löytyy se bussin 13 päätepysäkin vierestä. Kannattaa valita Takakirveeseen tuleva linja, mutta jos eksyt Impivaaran uimahallille voit aina kävellä Nunnavuoren pururadan keskeltä löytyvälle Pirunpellolle eli muinaisrannalle. Lisäksi jos jäätikön aikaansaannokset tai pirulliset kivet kiinnostavat niin Ohikulkutien toiselta puolelta löytyy vielä Pirunpesä-nimellä tunnettu siirtolohkarealue. Itseasiassa Pirunpesä on laskutavasta riippuen joko Suomen toiseksi tai kolmanneksi suurin siirtolohkare. Suurin eli Kukkarokivi taas löytyy Ruissalosta. Ensi kesälle jo suunniteltiinkin pyöräretkeä siirtolohkareiden maailmaan, koska mikäpä olisi siistimpää kuin liuta isoja kiviä.

Poika oli kivillä käynyt seikkailemassa jo alkusyksystä enonsa ja serkkunsa kanssa ja oli jo vanha tekijä kiipeämisessä. Märkä kivi oli kuitenkin sen verran liukas, että itse katsoin parhaaksi jäädä matkan varrelle, mutta perheen miehet pääsivät puolessa välissä olevalle tasanteelle. Serkkupoika oli kiivennyt huipulle saakka, mutta sinne pääsyä poika saa odotella niin kauan kunnes itse sinne saa kiivettyä.

Minullahan on pahemman luokan korkeanpaikankammo, mutta jotenkin tuolla kivellä ei tule pelättyä. Yllättävän nopeasti jalat löysivät taas tutut sijat ja kädet otepaikat. Ja metsäpolullakin jalat kulkivat tuttua reittiä kun jatkettiin matkaa vanhan kouluni pihalle. Tänä päivänä nuo koulun pihan isot kivet varmaan pitäisi räjäyttää turvallisuusyistä. Tai ainakin kaivaa ympärille pari metriä turvasoraa.

Isojen kivien ja alkoulun lisäksi tuosta mäennyppylältä löytyy myös oma suosikkiehdokkaani Suomen rumimmaksi kirkoksi eli Pallivahan piruntorjuntabunkkeri. Nälän yllättäessä voi luikkia Tampereen tien ali K-Superin kainalosta löytyvään Subwayhin syömään tai jatkaa epätyyppillisien kaupunkiympäristökohteisiin tutustumista lähtemällä lapsuudenkotini ja vanhan Hellaksen tehtaan väliin jäävään luonnon takaisin itselleen haltuun ottamalle hiekkakuopalle.