keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Madonluvut

Mikään ei nosta tunnelmaa aamukiireessa samalla tavalla kuin päiväkodin välioveen teipattu lappu kihomadoista. Lappu täistä aiheuttaa välittömän halun raapia päänahkaa, mutta se on lopulta aika paljon vähemmän nolo juttu kuin se raapimisenhalu, jonka tämä lappu aiheutti.

Kihomato-lapun ilmestymisestä on nyt jo kaksi kuukautta ja nyt pikkuhiljaa alkaa loppua huumori. Mietin miten pitkään matojen annetaan jatkaa ping-pong-tartuntoja ja odotetaan, että me vielä toistaiseksi terveet perheetkin saadaan tartunta. Ymmärrän, että pikkulapsiryhmässä nuo madot nyt vaan leviävät helposti, mutta toivoisin, että parin kuukauden jälkeen tartuttaisiin vähän tiukempiin aseisiin. Sovittaisiin, että kaikki perheet ottavat kuurin samaan aikaan ja seuraavan parin viikon päästä oli oireita tai ei. Kiellettäisiin unilelupehmot ja omien lelujen tuominen. Saunotettaisiin vuoropäivähoidon puolella olevassa saunassa petivaatteet ja hinkattaisiin muuten pinnat puhtaaksi. Ja jaettaisiin kaikkiin koteihinkin ne siivousohjeet.

En tiedä hävetäänkö näitä loistartuntoja edelleen niin paljon, ettei niistä kehdata puhua vai mikä nämä kestoepidemiat aiheuttaa. Eräässäkin tutussa perheessä täit tulivat aina vain uudelleen kun ilmeisesti lasten hoitopaikassa, joku perhe systemaattisesti jätti hoitamatta sekä tiedotuksen että häädön. Nyt ovessa lukee vielä varoitus enterorokosta ja sen suhteen me jo saatiin täysvoitto. Mitähän sitä seuraavaksi olisi tiedossa? Märkärupea? Vesirokko? Syyhy? Tai ihan vain noro?

 

4 kommenttia:

  1. En uskois että täta tapahtuu Suomessa, kun täällä on kaikki niin puhdasta ja steriilia. Ja kaksi kuukautta ???? Todella pitkä aikaa lapselle kärsiä semmoisia ... brrr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kihomadot ovat ilmeisen yleinen vaiva ja onneksi täysin vaaraton ihmiselle. Kiusallista oikeastaan vain on sen aiheuttama kutina ja se, että lakanapyykkiä ja perusteellisempi siivous voi osua kohdalle ennakoimattomana ajankohtana. Enemmän tässä taitaa meillä kärsiä minun pääni, joka alkaa kahden kuukauden jälkeen kypsä siihen, että väijyn jokaisen potallisen sisältöä.

      Poista
  2. Hullua, että kestää noin kauan! Meidänkin päiväkotiryhmässä oli kihomatoja viime keväänä, mutta se aiheutti kyllä päiväkodissa sellaisen siivousoperaation, että päästiin kerralla eroon. Ja juurikin noin, että kaikki varavaatteet ja unilelut vietiin kotiin pesuun, eikä saanut tuoda unileluja takaisin muutamaan viikkoon. Päiväkodilla myös pestiin ja jynssättiin kaikki ja lapset leikkivät muutaman päivän tosi paljon ulkona, kun sisällä ei oikein ollut mitään leluja. Tsemppiä sinne, toivottavasti menee pian ohi!

    VastaaPoista
  3. Meiltä löytyy päiväkodin ovista lappuja, joissa on lueteltu kolmen suora: parvorokkoa, enterorokkoa ja vatsatautia. Odotan kauhulla kihomatoja, täistä voisinkin jotenkin selvitä. Madot sen sijaan aiheuttaa hyperventilaatiota.

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!