Prosenttileikki

Pyörän siirryttyä talviteloille oli taas hyvä aika pysähtyä miettimään tätä elämistä ja olemista. Varsinkin kun mediakin on nyt innostunut kertomaan istumatyön vaarallisuudesta, levon tärkeydestä ja muistuttanut siitäkin miten perheiden pitäisi viettää aikaa enemmän yhdessä. Pyöräilykautena sain mukavasti liikuntaa ihan vain arjessa ja viikossa tuli jo pelkästään työmatkojen myötä liikuttua sellainen kolmisen tuntia. Nyt kun pyörä on telakalla niin kuvio muuttui heti paljon työlläämmäksi. Tuntuu, että vuorokaudesta loppuu tunnit vaikka netin uumenista kaikkia elämäntotuuksia löytyykin.

Kuvassa kielletään tekosyyt ja selittelyt, mutta lasketaanpa nyt kuitenkin vähän mihinkäs kaikkeen ne vuorokaudesta irtoavat prosentit käytetään.

Illalla kun menen nukkumaan tärvään heti jo ison siivun tästä piirakasta. Yöstä riippuen unta tulee jotain seitsemästä kahdeksaan tuntiin eli siinä meni prosenteista jo kolmannes, työpäivä matkoineen nielaisee jo reilut 35 %. Tässä kohtaa käytössä siis on karvan verran päälle viidennes päivän prosenteista ja tuo jakautuu työpäivän molemmille puolille. Viitisen prosenttia hulahtaa aamutoimiin nyt jäljellä on sitten enää illan tunnit.

Neljästä viiteen tuntia eli jotain 15 ja 20 % väliltä. Tuosta ajasta lapsi on kotona ja hereillä puolet ja siihen kun ynnätään vielä aamun reilu tunti päästään siihen, että lapsi nauttii meidän vanhempien seurasta päivästä riippuen jotain 10 ja 15 % välillä valveillaoloajastamme. Noista samoista prosenteista vielä riivitään kasaan se aika jolloin tehdään ruoka, pestään pyykit ja pyritään pitämään tämä kämppä siinä kuosissa ettei tarvitse häpeästä kuolla jos talkkari tulee yllätysvisiitille. Eli vaikka miten käännän ja väännän tätä yhtälöä,niin en kyllä ihan äkkiä keksi mistä se neljä prosenttia kaivettaisiin. Toki voisin tinkiä unesta, mutta se taas olisi tinkimistä vastustuskyvystä ja työajasta.

Illan viimeisinä tunteina toki voisi karata lenkkipolulle, mutta se olisi sitten taas pois niistä hetkistä jolloin meidän perheessä aikuisilla on mahdollisuus olla kahden, pois niistä hetkistä jolloin saan rauhassa syventyä kirjaan ja pois niistä hetkistä jolloin me vanhemmat pelataan kalenteritetristä, että tulevatkin päivät onnistuisivat.

Ystävä mietti Facebookissa ratkaisuksi 30 päivän lankkutreeniohjelmaa, jonka hän toteuttaisi työmatkoilla bussissa. Itse mietin, että voisin tehdä treenin työpaikan käytävällä, koska junassa en aamuisin voi. Silloin nimittäin ennaltatorjun istumatyön haittoja seisomalla. Käytännönharjoituksena päädyin tänään kävelmään töistä kotiin, kun mies pääsikin poikaa hakemaan futiksen peruunnuttua. Tuolla nyt saisi edes vähän liikuntaa päiviin, mutta toisaalta sitten taas Hesari ystävällisesti aamulla muistutti, että lihasmassa alkaa kadota kolmenkympin jälkeen, jolloin lenkkeily ei yksin riitä.

Vai lasketaanko lihaskuntotreeniksi se, että roudaa kadun toiselle puolelle joka aamu oppositiossa olevan jälkeläisen, sen tarharepun ja unilelun? Hien siinä ainakin saa pintaan.