lauantai 26. lokakuuta 2013

Perhepyöräilyn seuraava vaihe

Vaikka matkakortin kävinkin lataamassa ja pyörä siirtyi toissijaiseksi liikkumismuodoksi pyörii päässä kuitenkin pyöräilyyn liittyviä aatoksia.

Projektipyörä olisi tarkoitus rakennelle talven aikana kasaan ja lisäksi pitäisi miettiä sitä miten me liikutaan ensi kesänä oman perheen voimin. Ensi keväänä pojalla pituus huitelee jo lähempänä 110 senttiä, joten vaikka painorajat eivät paukkuisi, niin istuin alkaa silti jäädä pieneksi. Pitkäksi venähtänyt poikanen ei myöskään välttämättä kovin hyvin mahdu pitkille matkoille nyt kaksi kesää käytössä olleeseen Queridoon kärryymme. Haaveissa kuitenkin olisi tehdä ensi kesänä pitkä pyöräretki, joten tilavampi peräkärry voisi olla vielä perusteltu hankinta. Chariotin Corsaire yhdelle lapselle olisi kyllä aika ihana, mutta pitää nyt vielä pohtia.

Jos raha ja säilytystilan puute eivät tulisi vastaan, olisi ihanaa myös saada käyttöön laatikkopyörä. Poika on niitä nyt pitkin vuotta ihaillut ja haaveillut siitä, että saisi istua edessä nauttimassa menosta. Arjessa meille ei vaan laatikkopyörälle ole tarvetta. Olisihan se näppärä kauppakassi, mutta sama lopputulos saadaan aikaan myös peräkärryllä ja silloin kuitenkin pyörä säilyy monipuolisempana. Perhepyöräilyn kannalta mielenkiintoinen ratkaisu myös olisi pitkäperäpyörä. Tosin minusta tuntuu, että mies ei ihan yhtä iloisesti kuljettaisi minua ja poikaa mitä Liev Schreiber Naomi Wattsia ja poikiaan.

Ihana pyöräilevä perhe muutenkin. Melkein pystyn jopa olemaan huomaamatta sen, että vanhemmilta puuttuu kypärät...

Ensi keväänä edessä myös olisi uuden polkupyörän hankkiminen pojalle. Nyt käytössä oleva serkkutytön vanha vaaleanpunainen Angry Birds-teemaiseksi tuunattu menijä alkaa jäädä kovin pieneksi. Tosin, koska nyt kun poika osaa jo hyvin potkupyörällä mennä ja polkeminen on myös vihdoin tullut tutuksi, voisi pienempi kokoisella polkupyörällä tasapainon löytyminen sujua hieman helpommin kun jalka yltäisi kunnolla maahan.

Ja tähän päälle vielä se, että mies haluaisi päivittää itselleen uuden pyörän, rakentaa itselleenkin projektipyörää ja maailma on muutenkin täydellisiä pyöräilyjuttuja täynnä olisi ehkä aiheellista perustaa neille pyöräilyrahasto.

 

2 kommenttia:

  1. Työkaverilla on hyviä kokemuksia peräpyörästä. Voi olla, että pitänee harkita sellaista meillekin, mutta onneksi vielä ensi kesä voidaan kruisailla peräkärryn kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin foorumilta Trail gatorin jolla saa tehtyä lapsen polkupyörästä peräpyörän ja veikkaan että se kyllä pääsee meillä käyttöön, mutta ei se taida auttaa tuohon pyöräretkiongelmaan kun silloin pitäisi pystyä etenemään 50 kilometriäkin päivässä.

      Poista

Jätä ihmeessä viestiä!