Sujuvaa menoa

Vaikka eilisen kirjoituksen perusteella voisi helposti tehdä sen johtopäätöksen, että ei tämä meidän hysteriamme niin kovin hallittua ole, niin on meillä joskus tähtihetkemme. Tänään tuli taas huomattua, että joskus vaan hommat hoituu.

Aamulla lapsi lähti päiväkotiporukan kanssa suurennuslasitutkimusmatkalle ja vanhemmat istuivat pienen pöydän ääreen työstämään varhaiskasvatussuunnitelmaa. Lapsi ei kuulemma vieläkään ota kontaktia aikuisia, mutta sen asemasta, että siitä olisi tehty ongelma päiväkodin väki olikin sitä mieltä, että heidän pitää pystyä sopeutumaan myös pojan käytökseen ja varmistamaan omilla toimillaan, että poikakin saa riittävästi huomiota vaikka ei sitä haekaan. Kotiläksyksi tuli palapelien rakentelua ja pakko myöntää, että ne pelit on viime aikoina taas unohtuneet laatikon pohjille.

Töissä pidin huolta siitä, että ainakaan minun panoksestani ei ole kiinni suomalaisen paperiteollisuuden nykyjama ja olin vastoin kaikkia odotuksia kolmen jäljestä odottamassa Ympäristörikoksen kyydissä paikalle karauttaneita perheen miehiä. Koulutuskamat sullottiin auton kyytiin ja Volvon nokka käännettiin kohti Turun motaria. Vaikka lauantai menee minulla töissä, saadaan kuitenkin olla yhdessä ja sillä välin kun minä paiskon töitä ehtii miehet nähdä isovanhempia.

Tänään ehdittiin vielä nähdä veljeni perhettä, syödä korvapuusteja ja suppilovahverolasagnea. Automatkan aikana ehdittiin miehen kanssa hoitaa elämää. Eli oli aikaa puhua musiikista, joululahjoista, tulevista työmatkoista, autonvaihdosta, tuposta ja varmaan sadasta muustakin asiasta, joista ei tällä viikolla ole muuten ehditty puhua. Ehdittiin myös siristellä silmiä auringossa, joka aiheutti takapenkillä protestia, mutta latasi kyllä kummasti ainakin allekirjoittaneen akkuja.

Ei tämä ruuhkavuosiarki tosiaan aina herkkua ole näiden työmatkojen ja muiden kanssa, mutta toisaalta nyt alkaa tuntua, että pitänee nauttia näistäkin hetkistä nyt. Muutama vuosi eteenpäin niin lapsi on yhä enemmän menossa kaveriensa kanssa ja omassa maailmassaan. Sen asemasta, että miettii niitä ruukapäiviin katoavia liikuntamahdollisuuksia tai sitä, että pyykit kuivuvat telineessä kolmatta päivää, niin pysähdytään siihen mikä tässä ja nyt on hyvin. Siihen, että meillä on mainio perhe ja olemme saaneet mahdollisuuden tehdä työtä, joka palkitsee eikä vaan ota. Kyllä nekin vuodet vielä tulee kun aikaa on enemmän ja ennen kuin siihen päästään niin tärkeintä on se, että hyvin voi sekä perhe ja siinä olevat ihmiset eikä tunneta liikaa huonoa omatuntoa siitä, ettei joka viikko tule liikuttua neljää tuntia tai että välillä se iltaruoka korvataankin pakastealtaan falafeleilla.