Ahneella on paskainen loppu

Ahneella on paskainen loppu ja cola-addiktiosta kärsii koko kroppa.

Saattoi nimittäin käydä niin, että Cola Zeron kiilto silmissäni tein uskomattomia kurotustemppuja tässä päivänä eräänä lähikaupassamme ja onnistuin vastoin kaikkia todennäköisyyksiä venäyttämään vasemman olkapääni.

Erityisen näppärää ihmiselle, joka on vasenkätinen. Nyt sitten lähinnä olen naputellut tablettia oikealla kädellä ja viettänyt aikaa iloisessa kolmiolääkepöhnässä.

Tuo Løvin vihreä Earl Grey, joka on vielä maustettu lakritsilla on aivan loistavaa teetä ja ahnaat Dalekitkin sopivat hyvin teemaan kun ahneus selvästi pinnalla tuntuu olevan.

Itsellä tuo ahneus sentään pysyi kohtuuden rajoissa toisin kuin Kevan Ailuksella. Kyllä pistää mietityttämään miten ihmisen suhteellisuuden taju voi hävitä niin kokonaan mitä tässä nyt on käynyt viime päivinä ilmi. Tosin enpä tiedä onko tuo mässäilykään pidemmän päälle hyvästä.

Ahneutta on jouduttu myös käsittelemään kotona, koska viime päivinä olemme saaneet huomata, että meillä asuukin yksi aika ahne pieni ihminen. Pieni materialisti haluaa heti kaiken mulle nyt ja asioita pitäisi saada ihan vain hankkimisen riemusta. Lapsi on alkanut myös avoimesti kadehtimaan ystäviensä leluja ja eilen meillä itkettiinkin katkeria kyyneliä, koska hänellä ei ole yhtä hienoa formula-autoa minkä ystävä aikoi tuoda lelupäivään. Nyt meidän vanhempien pitää olla tarkkana, että poika ei lipsahda siihen kastiin, että hyvää oloa hankitaan shoppailemalla ja tavaroita haalimalla. En sano etteikö ihminen saisi tuntea iloa siitä, että hän omistaa itselleen tärkeitä asioita, mutta siinä että ilo tulee uuden saamisesta ei ole mitään järkeä. Eikä sitä järkeä myöskään ole siinä, että tavaraa haalitaan kaikki nurkat täyteen.

Yksi iso asia tässä myös on se, että lapsen pitäisi oppia, että tavara ei kasva puussa vaan asioiden eteen pitää tehdä työtä ja välillä myös pitää säästää.

Nyt uusin älläyksen kohde pojalla on sormiskeittilaudat. Minun mielestäni aivan käsittämätöntä krääsää, mutta ne nyt vaan ovat kuulemma parasta ja hienointa mitä maa päällään kantaa. Kävin jo vakoilemassa skeittilaudan hinnan nettikaupasta ja taidan ehdottaa pojalle, että hän voisi laudan tienata siivoamalla kissanhiekka-astiaa. Jos yhdestä siivouskerrasta saa 20 senttiä niin lapsi olisi tienannut sen pirun laudan reilussa kuukaudessa. Raha tosin taitaa olla pojalle liian abstrakti käsite, mutta voisimme kokeilla vaikka niin, että joka kerta poika saa hiekkalaatikon siivoamisen jälkeen kiinnittää tarran ruudukkoon. Sitten tuon jälkeen voisi alkaa harjoittelemaan pidempikestoisia säästötavotteita. Ja myös niitä pohdintoja, että ottaako välissä jonkun pienemmän palkinnon vai kerääkö yhtä isompaa tavoitetta. Ja pikku hiljaa kokeilla myös sitten ihan oikean rahan käyttämistä.