torstai 19. joulukuuta 2013

Kynsissä lakkaa

Minulla on käytännössä aina kynnet lakattuna. Usein tummilla lakoilla ja vielä useammin lohkeilleena. Pojasta ne ovat valtavan hienot. Niin hienot, että itsekin pitää saada kynsiin lakkaa. Sunnuntaina laitettiin metallinhohtoista tummanvihreää ja poika on ollut niin onnellinen kynsilakoistaan. Kunnes tuli keskiviikko.

Näimme pihalla naapurin, joka jututti poikaa. Lopuksi se totesi lapselle, että voisit sinäkin pyytää joulupukilta pikkusiskoa, ettei äidin tarvitse lakata pojan kynsiä. Harvoin minä sanattomaksi jään, mutta nyt sitten sekin tapahtui.

Kun siis ensimmäiseksi, miten vaikeaa aikuisten ihmisten on tajuta pitää ne omat ennakkoluulonsa itsellään. Eteisen nurkassa on kassillinen kansioita, joita ollaan taloyhtiön hallituksen kanssa koottu asukkaille jaettavaksi. Tekisi mieli sujauttaa yhteen muovitaskuun tasa-arvoisen kasvattajan muistilista...

Toiseksi pidän aika valtavan huonona käytöksenä sitä, että vihjaillaan toisten lisääntymiseen liittyvistä kysymyksistä. Luulisi, että kun sekä tahaton että vapaaehtoinen lapsettomuus on tänä päivänä niin yleisiä, ettei kukaan enää avoimesti kysele naamatutuilta niiden lisääntymishaluista tai haluttomuudesta.

Kolmas pointti menee nyt vähän välimerkin paritteluksi, mutta tuossa meni vielä lakattujen kynsien ja vauvojen ohella pieleen myös se punanuttuinen pyylevä kaveri. Meillähän lapsella ei ole joulupukkia. Tai siis poika tietää, että on sellainen satu joulupukista, joka tuo lahjat, mutta oikeasti ne lahjat tulevat läheisiltä ja pojalle on ollut hyvin tärkeää tässä joulunalusaikana suunnitella läheisten lahjoja ja itseasiassa myös tuntemattomien. Poika innostui niin kovasti Joulupuukeräyksestä, että olisi halunnut ostaa jollekin tuntemattomalle pojalle kassikaupalla lahjoja. Eli ei tässä nyt enää tarvitse kenenkään tulla hämmentämään millään Korvatunturin väellä.

Tosin pahoittelen kyllä tässä jo etukäteen kaikilta tutuilta lapsiperheiltä, jos tuo meidän metrin mittaiden totuudentorvemme turmelee teidän lastenne uskon joulupukkiin.

 

4 kommenttia:

  1. Toi kynsilakkajuttu oli kyllä niin törkeä, itseäkin kiehuttaa! Siskon pyytäminen oli kans tosi tökeröä, mutta joulupukkiasiaa en pidä yhtä pahana. Enkä vain siksi että meillä joulupukkijuttu kuuluu jouluun, vaan siksi että suurelle/suurimmalle(?) osalle joulupukki on lasten joulussa itsestäänselvyys. Minusta ihmisiltä - varsinkaan mahdollisesti vähän vanhemmilta - ei voi odottaa että osaisivat ottaa huomioon, että kaikki eivät joulupukkiin usko. Toki samoin voisi ajatella uskonnosta (kaikkihan nyt Jesseen uskoo!) mutta mielestäni se ei kuitenkaan ole ihan sama. Tuossa olisi voinut sanoa että setä uskoo pukkiin vaikka me ei, tuskin lapset siitä liikaa hämmentyy. Kaksi muuta osaa äijän möläytyksestä (kynsilakka ja siskoasia) oli kyllä ihan riittävän typerät, puhheijaa. Meitä on moneen junaan ja jotkut jää asemallekin...

    C

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis tuo mölöyttelijähän oli nainen...

      Ja tuo joulupukkijuttu oli vähän kieliposkessa tuohon listaan lisättynä kun se oli jo lopulta vähän koomista, että ihan kaikki mitä se onnistui suustaan päästämään meni meidän näkökulmasta pieleen. Eikä me mitenkään ehdottomasti olla pojalta oltu joulupukkia kieltämässä ja itseasiassa sunnuntaina poika kävi muiden lasten mukana joulupukille kertomassa toiveistaan. Sitten se kuitenkin samaan aikaan puhuu sujuvasti, että kaikki lahjat tulevat vanhemmilta, isovanhemmilta, enolta ja kummeilta ja että hän antaa lahjoja myös kaikille joita rakastaa.

      Poista
  2. Mä luulen että se pukkiasia on vähän sellainen sekoitus monelle lapselle (luulen myös että moni lapsi oikeasti tietää tai ainakin aavistaa mikä totuus on, mutta pitää kiinni jutusta koska se on jännää satua, en tie). Pääasia ettei hommasta tule ahdistavaa kenellekään! :)

    Ja voi apua! Lankesinpa ennakkoluuloiseen ansaan luulemaan talkkaria mieheksi. My bad! Jotenkin on vain tottunut, että tuollaisia lausuvat änkyrät on keskimääräistä useammin tietynlaisia, tietyn ikäisiä miehiä. Vaikka osaahan toki naiset yhtä lailla :-/
    C

    VastaaPoista
  3. Äh, mikä naapuri. Mun mielestä voisit sille tosta jotenkin tyylikkäästi kuitata vielä tilaisuuden tullen :D

    Mä kuulun kans niihin, joita ärsyttää toi joulupukkiin uskominen. Mun mielestä on todella kiittämätöntä opettaa lapselle, että lahjat tulee joulupukilta eikä mikään maksa mitään. Meidän pojalle on aina opetettu, että kiittäminen on tärkeää ja niin myös joululahjoista pitää kiittää niiden antajia. En halua upottaa poikani päähän mitään uskomuksia, edes joulupukista. Itsellenikään ei ole koskaan väitetty, että joulupukki on olemassa, mutta silti joulu tonttuineen ja pukkeineen on aina ollut maaginen ja sopivasti jännittävä.

    VastaaPoista

Jätä ihmeessä viestiä!