Minä äitinä

Kyllä mä itselleni kiitosta annan siinä, että mä olen hyvä kaikkien hauskojen tempauksien nainen. Mä sanoisin, että musta tulee aikanaan maailman paras isoäiti, jos vaan lapsenlapsia tulee. Se, joka vie lapsenlapsia reissuihin ja tekee niiden kanssa kaikkea spesiaalia. Mutta mun huono puoli on se, että mä en ole mikään arjen paras äiti. Mä olen poissaoleva, mä hermostun helposti ja kuten tuolla toisessa keskustelussa joku linkkasi juttuun, jossa lapsi koki itsensä vaivaksi, niin en tosiaankaan voi taata, että meidän kalenteriruljanssissa lapsi kokee aina olevansa ykkönen, vaikka toki meillä miehen kanssa kaikki yritys on siihen, että lapsella on mahdollisimman vähän haittaa meidän reissuista. Mä esim. mietin että kun tuossa hiljattain oli juttua resilienssistä ja miten ihmisen resilienssiä tukee se, että on varhaislapsuudessa joku tukeva ja tasapainoinen aikuinen arjessa, niin ihan käsi sydämellä mä en ole se vanhempi joka tuota tukee lapselle. Toki mun hyvänä hetkenä mä ymmärrän ja väännän asioita lapsen erityisherkkyyden huomioiden, mutta toisena hetkenä mä huomaan olevani joku Ilmestyskirjan peto, joka suoltaa suustaan ihan kamalia asioita lapselle ja tuo on se minkä mä itsestäni eniten haluaisin ihmisenä muuttaa.

Kirjoitin tuon ylläolevan tekstin tänään toisaalle internettiin. Juttu lähti tavallaan liikkeelle joulukalentereista ja niihin panostamisesta. Sekä siitä miten helposti tässä äitiysasetelmassa ihmisille tulee fiilis, että oma suoritus ei nyt varsinaisesti ollutkaan priimaa. Ja se on oikeasti sääli, koska siitä huonosta omatunnosta harvemmin syntyy mitään rakentavaa. En missään nimessä ideologisesti kirkasotsaisena väitä, että jokainen äiti on paras äiti lapsilleen, koska ei se nyt vain noin mene, mutta kyllä mä uskallan väittää että suurin osa meistä on riittävän hyviä ja varmaan suurimmalta osalta löytyy ne oma arat paikkamme.

Kuitenkin se mikä minua hämmästyttää äitiyskeskustelussa on se, että jos toinen tulee paljastaneeksi oman aran paikkansa, niin tuupataankin toinen kumoon ja potkitaan kaupan päälle sen asemasta, että todettaisiin, että on oikeastaan aika inhimillistä, ettei ole aina täydellinen ja usein pari muuta vahvuutta kumoaa yhden heikkouden. Ja myöskin niin, että se, että joku toinen menestyy jollainen itselle vaikealla sektorilla niin se ei ole kätkettyä kritiikkiä sinun suoritustasi kohtaan.

Viidessä vuodessa olen nykyään hyvinkin sinut oman äitiyteni kanssa, ei ole montaakaan asiaa joita tekisin toisin jos voisin valita ja nekin asiat mitä muuttaisin olisivat hyvin pieniä. Mutta täydellistä minusta ei saa millään ilveellä. Ja tämä ei nyt ole mitään "vein lapsen eriparisukissa päiväkotiin, sossujen soittoja odotellessa" -kilvenkiillotusta. Ihan oikeasti, tuo lainauksen Ilmestyskirjan peto on oikeinkin passeli kuvaus minusta pahimmillani. Ex-poikaystäväni joskus ystävällisesti kuvaili, että osaan kiihtyä nollasta saatanaan alta kuuden sekuntin ja voin kertoa, että tuo kupeiden hedelmä osaa väännellä oikeita nappeja minussa vielä ex-poikaystävää paremmin. Toki äitys on opettanut minulle itsehillintää ja toisinaan yllätän itsenikin kun huomaan ohittaneeni potentiaalisen itkupotkuraivarin (itselläni siis) käyttäytymällä kuten normaalit 34-vuotiaat.

Mutta kuten ylhäällä aloitan niin minun bravurini on se, että osaan ottaa ilon irti elämästä ja järjestää vaikka mitä spektaakkeleja. Olen kuitenkin usein arjessa luvattoman surkea ja turhan usein paikalla fyysisesti mutten henkisesti läsnä, mutta on minulla hetkeni. Jaksan askarrella, jaksan etsiä lapselle Bulbapediasta tietoa Pokemoneista ja vaihdan kernaasti pyykinpesun siihen, että maataan lapsen kanssa sohvalla katsomassa animaatioelokuvia tavallisena torstai-iltana. Joltain toiselta ei ehkä tuo onnistu, mutta niiden lapset ehkä asuvat asunnossa jossa on lattialistat paikallaan ja lattialle tippuneen ruoan uskaltaa syödä ilman pelkoa tukehtumisesta kissankarvoihin.

Vähänhän tämäkin nyt meni negatiivisen kautta, en minä täällä istu ripottelemassa kuitenkaan tuhkaa itseni päällä. Jatkossa kuitenkin lupaan, että osallistun keskusteluun äitiydestä vain vahvuuksien kautta. Ja kieltäydyn kuulemasta keneltäkään myös oman epävarmuuden torjumiseksi tehtyjä paska mutsi -vitsejä. Tämä on vähän kuin työelämässäkin. Jos sinä et itse tunnista vahvuuksia ja viesti ne edellä itsestäsi, niin ei sitä kukaan muukaan tee.