tiistai 5. marraskuuta 2013

Kiitos ja anteeksi

Nyt kun vauhtiin päästiin niin jatkan henkisen kukkahattuni sovittamista päähän syvemmälle ja siirryn puhumaan käytöstavoista. Ihan niistä alkeellisista, joihin kuuluu tervehtiminen, kiittäminen ja anteeksipyytäminen. Eilen nimittäin ravintolan ovella minun avatessani oven takavasemmalta eteen kiilasi kaksi naista, jotka marssivat tyytyväisenä ovesta sisään. Ehkä minun töissä ryytynyt olemukseni hämäsi ja näytin ihmisen asemasta automaattiselta ovenavaajalta, koska kumpikaan näistä nuorista naisista ei edes vaivautunut kiittämään oven aukaisusta.

Eikä tuo edes ollut ensimmäinen kerta. Tyypillisin tällainen tilanne tulee vastaan silloin kun yrität punkea Stockalle sisälle lastenvaunujen kanssa. Keplottelet oven auki ja samalla kun yrität muljauttaa rattaat ovesta sisälle huomaat, että olet päätynyt ovenpönkäksi ja sisään ja ulos lappaa toinen toistaan tärkeämpänä itseään pitäviä kiireisiä kanssaeläjiä. Näissä tilanteissa sitä tulee miettineeksi, että kuinkahan turhaa työtä sitä tekee kun yrittää opettaa lapselle edes alkeellisia käytöstapoja.

Nyt kolmevuotias poika osaa jo kiittää ja sanoa ole hyvä. Anteeksipyyntökin tulee yhä useammin oikeissa paikoissa ja tervehtiminenkin luonnistuu. Me treenataan näitä asioita päivittäin arjessa ja tässä myös päiväkoti on ollut erinomainen kasvatuskumppani. Omasta lapsuudestani muistan sen täysin järjellä selittämättömissä olevan tunteen, joka esti tervehtimästä pihalla esim. aikuisia naapureita ja koska mies on ollut vieläkin ujompaa sorttia yritetään me tehdä noista tilanteista pojalle neutraaleja. Jos se ujous iskee ja ei saa sanaa suusta me vanhemmat tullaan avuksi ja luotetaan esimerkin voimaan.

Pojan on helppo oppia käytöstapoja varmaan osin senkin vuoksi, että lapsi sattuu olemaan harvinaisen sääntöorientoitunutta sorttia. Tästä syystä lasta kuitenkin myös kovasti hämmentää tilanteet, joissa aikuinen toimii vastoin pojan oppimaa sääntöä. Viime aikoina on kovasti keskusteltu siitä, että miksi yhden kaverin isä ei vastannut mitään vaikka hän kiitti maidosta. Tästä päästäänkin siihen, että yksi perinteinen käytöstapa meiltä on tästä syystä jäänyt opettamatta. Kun aikuiset ympärillä käyttäytyvät huonommin kuin uhmaikäinen kolmevuotias tuntuisi absurdilta opettaa, että aikuisia pitää kunnioittaa. Kun se, että on sattunut elämään pidempään ei nyt ole mikään varsinainen saavutus. Tietenkään se, että toinen käyttäytyy huonosti ei ole perustelu omalle huonolle käytökselle, mutta usein aikuistenkin olisi hyvä pitää mielessä, että se metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan. Siksi meillä lähdetäänkin liikkeelle siitä ajatuksesta, että jokaiselle pitää olla ystävällinen.

Haluaisin uskoa, että vielä nykyisessäkin kovien arvojen maailmassa käytöstavoilla on paikkansa. Vaikka kokemukset nyt vetävät yhtäläisyysmerkkejä ainakin oviaukkojen osalta siihen, että härskit kävelevät kilttien yli, niin haluaisin uskoa, että ei siitä pojalle nyt ainakaan haittaa ole, jos se käytöstavat hallitsee. Kunhan poika kasvaa vielä vähän enemmän aloitetaan treenaamaan myös enemmän ruokapöydässä etikettiä. Useinhan ne etikettisäännöt menevät vähän turhan keikistelyn puolelle, mutta itse lähden siitä ajatuksesta, että helpompi niistä käytöstavoista on lähteä poikkeamaan tilanteen sen mahdollistaessa jos ensin ne käytöstavat on opetellut.

10 kommenttia:

  1. Erinomainen kirjoitus! Ihan samat asiat ovat itselläkin mielessä, vaikka lapsi onkin vasta 2. Itseen tekee vaikutuksen, jos varsinkin jollain nuorella on käytöstavat hallussa niin, että ne ilmenevät luontevasti, ilman typerää pokkurointia. Sellaiseksi toivon omankin lapsen oppivan. Ja ehkä parannetuksi versioksi itsestäni, sillä huomaan noudattavani käytöstapoja vähän fiiliksestä riippuen. En automaattisesti ja aina. Tämän pitää nyt muuttua!
    Ihanan tiuhaan jaksat postailla. Täällä roikutaan lukijakaartissa, vaikka kommentoitua ei tunnu ehtivän. Tsemppiä marraskuuhun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt aika hyvä flow päällä näiden postausten kanssa. Pitää nyt katsoa miten pitkälle aidosti riittää näin usein kirjoitettavaa ja joulun kieppeissä ajattelin ihan rehellisesti pitää lomaa.

      Poista
  2. Kyllä sitä tosiaan melkoisen kukkahattutädiksi itsensä tuntee, kun kauhistelee teinien käytöstapojen puutetta, vaikka en niin kovin vanhana itseänikään vielä pidä(niiden teinien mielestiä tietty oon ihan ikäloppu). Ei voi kuin vain ihmetellä, millaiset vanhemmat näitä teinejä on kasvattanut, mutta tosiaan ne on niitä, jotka ryykää ovesta sisään juuri kuvailemassasi tilanteessa, eivätkä tervehdi porraskäytävässä(Kuten meidän ex toimari, joka kuitenkin hitto tiesi, että samassa firmassa työskennellään, niin silti kehtasi olla vastaamatta tervehdykseen portaikossa. Ja se ei ollut yhden kerran, vaan aina). Itselle se tuntuu vaan todella käsittämättömältä, koska tervehtiminen, kiittäminen ja anteeksipyytäminen ovat itsestäänselvyyksiä minulle ja jos tuota jälkikasvua olisi, niin kyllä ne sinnekin selkärankaan istutettaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kanssa tässä toimitalossa yksi johtavassa asemassa oleva tyyppi, joka ei tervehdi puoliakaan. Tiukan tervehtimiskoulutuksen jäljiltä se nyt sentään mutisee useimmiten jotain vastaan.

      Poista
  3. Aamen, aamen ja halleluja! Kyllä.

    Meidän vajaa kolmevuotias käyttää (silloin kun ei iske se ujostus) varsin näppärästi sanoja saisinko, kiitos ja anteeksi. On opetettu ja jankattu, mutta miten muuten ihmiset luulee lasten tällaisia asioita oppivan, ellei niitä heille teroiteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miljoonien toistojen kauttahan nämä menevät. Meilläkin se kiitos luultavasti ensin tarkoitti pojalle sitä, että sen jälkeen saa nousta ruokapöydästä :D

      Poista
  4. Mää niin komppaan! Mua rasittaa (ja säälittää) vanhemmat jotka "puolustelee" lasten käytöstä sillä että: "Meidän lapsi on vähän hulivili." tms. PRKL, sille hulivililleki pitää opettaa ne käytöstavat, mitä aiemmin sen parempi. Ei se lapsi aikuisen olankohautuksella opi käyttäytymään.

    Mun kanta on että lapselle opetetaan jo vauvasta lähtien niitä tapoja: toisen kädestä ei oteta leluja, ei lyödä ja anteeksi pyydetään vaikkei sanoja oo yms. Jo alle 1v ymmärtää että on tehny väärin jos lasta torutaan, laitetaan pyytämään anteeksi halaamalla ja tarvittaessa viedään tilanteesta pois ettei aiheuta lisää pahaa mieltä toiselle. Mua niin inhottaa ku lapsia aliarvioidaan! Ne on niin hemmetin fiksuja, jo ihan natiaisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se on kun ei ole mitään myötäsyntyisesti hyväkäytöksistä tempperamenttia vaan nämä asiat ovat opittavissa ihan jokaisella tempperamentilla. Rauhallinen voi olla ihan yhtä lailla epäkohtelias mitä se hulivilikin. Toisaalta myös toivoisi aikuisilta sitä, että hyväkäytöksisyys ei lapsilla tarkottaisi sitä ettei niitä näy ja kuulu vaan pikemminkin sitä, että lapsi osaa ikätasoisesti ottaa muut ihmiset huomioon ja on yleisesti ystävällinen.

      Poista

Jätä ihmeessä viestiä!