Hämmästyttäviä ja kummastuttavia asioita

Loma on selvästi tehnyt lapselle hyvää. Meillä asuva tyyppi on siitä ehkä vähän poikkeuksellinen lapsi, että vaikka se nauttii kavereiden kanssa leikkimisestä vaatii ja tarvitsee paljon meidän vanhempien läheisyyttä, toisena äärilaitana lapsi vetäytyy välillä todella pitkiksi ajoiksi olemaan ihan vain yksin. Tästä syystä vaikka lapsi nykyään hyvin viihtyykin päiväkodissa pienehkön ryhmän ja ihanien aikuisen vuoksi huomaa, että lomalla selvästi lapsella on enemmän mahdollisuuksia toteuttaa luontaista persoonaansa ja se on tulee esiin siinä, että meillä keskustellaan nykyään todella suurista asioista.

Tyypillinen keskustelunaihe pyörii dinosaurusten tuhon, evoluution ja elämän kehittymisen kanssa. Yhtenä päivänä framille nostettiin jopa suuri kysymys siitä, että kuka on tehnyt maailman (onneksi lapsi tyytyi vastaukseen, että osa uskoo, että jumala, osa että sattuma). Mielenkiintoisimmat keskustelut ovat ehtineet myös piirrustukseksi saakka.

Siinä se on yhdellä A4:lla: Maapallon historia dinosaurusten tuhosta nykyihmisen lapseen päiväkodissa (välissä on nisäkkäiden kehittyminen, ihmisen evoluutio, sapelihammastiikerit ja jääkausi).

Lapsen kanssa keskustellessa tulee laaja yleissivistys tarpeeseen ja onneksi suurin osa kysymyksistä on ollut luonnontiedepainotteisia, jossa meillä vanhemmilla on luontaiset taipumukset tukena. Toisaalta juhannuksen hautausmaakeikan sankarihautojen ja pyöräretken ilmatorjuntatornin vierailun jälkeen on myös historian kysymykset olleet esillä arkipäivässä. Onko sotaa oikeasti ollut? Ketä vastaan sota oli? Olivatko ne pahoja ihmisiä? Lasten ohjelmien mustavalkoinen ajattelumaailma taipuu huonosti käsittämään elämää ja keskustelu on vähän samassa kaavassa mitä keväällä käyty keskustelu siitä miksi nykyiset merirosvot ovat vähän toinen juttu kuin ne satujen merirosvot. Suomen sodat eivät itseasiassa ole pojalle edes niin kovin etäinen asia koska minä olen niin vanhojen vanhempien lapsi, että olen vasta ensimmäistä sodan päättymisen jälkeen syntynyttä polvea jolloin myös tuo yli 60 vuotta sodan päättymisen jälkeen syntynyt lapsikin on vasta tuossa mittakaavassa hullusti toista polvea. Tässä kohtaa pistää myös mietityttämään että siinä miten erilainen tilanne on varmasti esim. toista polvea edustavalle somalipakolaiselle aikanaan. Isojen kysymysten äärellä tässä kuitenkin ollaan ja vaikeaa on miettiä miten puhua esimerkiksi mummin lapsuudesta ilman ettei se ole pelottavaa. Toisaalta ne tarinat myös kertovat siitä miten elämä kantaa ja ovat siinä mielessä onnekkaita, että vaikka talot meni niin henget säästyivät.

Onneksi kesälomaa ja hyviä keskusteluhetkiä on jäljellä vielä kuukausi ja senkin jälkeen poika saa vajaat pari viikkoa jatkaa kyselyjään mummin kanssa. Toivottavasti sateet eivät täysin tuhoa marjasatoa niin mummi voisi viedä pojan metsään jolloin kysymyksetkin taas toivottavasti palaisivat luontoon.

 

Pyöräilyloma Turussa

Julkisivuremontin pussittamassa kodissa ei viihdy hullukaan eikä huumori oikein veny huonossa kelissä mökkeilyyn joten piti kehittää joku muu ratkaisu. Ja mielellään vielä kukkaroystävällinen. Se julkisivuremontti kun kesän asumishaittojen lisäksi myös syksyllö pyrkii verottamaan kukkaroa. Onneksi kuitenkin löytyi äärettömän helppo ja mukava ratkaisu nimeltään Turku ja lapsuudenkoti.

Yhtään kotiinpäin vetämättä Turku on aika mainio lomakohde, jos nauttii pyöräilystä. Täältä pääsee helposti saaristoon (josta lisää myöhemmin), mutta myös kaupungissa välimatkat ovat lyhyitä ja pyörätieverkko kohtalaisen kattava. Me aloitimme lomamme juhlistamalla kesäpäivänseisausta siihen ehkä parhaiten sopivalla tavalla eli eväsretkellä Ruissalossa.

Ja saimmepa melkein koko rannan itsellemme

Sen verran säästelimme jalkojamme, kun tiesimme seuraavan päivänä odottavan 50 kilometria Nauvoon, että jäimme jo Kansanpuistoon Saaronniemen asemasta. Lapselle tämäkin piisasi paremmin kuin hyvin ja piknikin aikana tyyppi ehti palauttaa salmeen ison osan Ruotsinlaivojen rannalle kuljettamista kivistä. Seuraava toive olikin päästä näkemään mitä salmessa tapahtuu kun laivat siinä kulkevat, mutta tuo taitaa jäädä toiseen kertaan.

Ruissalosta löytyy hyvät pyöräilyreitit sekä normaalisti mukavasti kahviloita. Pyhäpäivänä eväät kuitenkin sai helposti napattua Koulukadun ABC:lta, itse Ruissalosta ei kauppoja löydy enää. Luontopolkujen ja rantojen lisäksi kannattaa ehdottomasti myös tsekata Kasvitieteellinen puutarha.

 

Paras loma

Parhaaseen lomaan ei vaadita mittavaa budjettia tai edes montaa lomapäivää. Kiva sää olisi mukava, mutta hyvin liikkeelle päästiin kaatosatessaakin. Loppumatkasta päästiinkin jo nauttimaan auringonpaisteesta ja ihailemaan maisemaa jossa sielu lepää.

Eli terveisiä jälleen kerran saaristosta! Maailmassa on monia hämmästyttäviä asioita, mutta onneksi yksi niistä sijaitsee parin tunnin pyöräilyn päässä Turusta. Suosittelen lämpimästi!

Kostea keskikesän juhla

Yleensä juhannussade iskee aattona juuri silloin kun mies yrittää grillin vieressä taistella ruokaa valmiiksi perheelleen. Tällä kertaa sade säästi grillaajaan, mutta muuten vettä sitten saatiinkin koko rahan edestä. Pioniparatkin olivat ihan nuupallaan.

Eihän se sade varsinaisesti mökilläoloa haittaa. Neliöitä on niin paljon, että kurjallakin ilmalla tilaa riittää sen verran ettei tarvitse ihan kylki kyljessä istua ja varsinkin vintillä sadepäivinä on leppoisa kuunnella sateen ropinaa kattoon. Kuitenkin nyt sade joten pilasi fiilistä ja lopulta päädyimme lounaan jälkeen nostamaan pyörät auton kyytiin ja ajamaan Turkuun.

Ei se keli Turussakaan päätä huumannut ja päädyimme lapsen kanssa tonkimaan äitini varastosta vanhoja lelujani leikkeihin. Illalla sadekin taukosi ja pääsin pienelle iltalenkille ystävän kanssa. Nyt sitten kelpaa maata sohvalla ja katsoa miljoonatta kertaa Mamma Miaa. Jos maailman parhaimpiin populaarikulttuuri-ilmiöihin kuuluvat sekä Abba että musikaalit ei voida Abba-musikaalilla mennä metsään.

 

Tutut oudot eläimet

Jonkun kirjablogin Instakuvissa törmäsin Carlos da Cruzin ja Heikki Nevalan Tutut oudot eläimet -kirjaan ja kannen perusteella heti arvasin että tässä olisi kirja pojan makuun. Ajattelin että kirjaa pitäisi joku kerta käydä selaamassa kirjakaupassa, mutta onneksi mökkikirjasto teki taas taikansa ja kirja odotti meitä esittelyständissä.

Kuntaliitoksesta huomimatta liki mökkimme naapurissa sijaitseva kirjasto on saanut pitää ovensa auki ja valikoimansa runsaana. Käytännössä joka kesä villiinnyn kirjaston upeiden valikoimien edessä ja sama juttu on ollut jo lapsuudessa kun poljin useita kertoja viikossa äitini lapsuuden kodista kirjastolle varastoja täydentämään. Sateinen kesä kun ei onneksi ole lukutoukalle huono asia koska silloin saa hyvällä omatunnolla lukea kirjoja ja lapsi näyttää tässä lajissa tulleen perheeseensä.

Tutut oudot eläimet on meidän arviomme mukaan raikas lisäys lapsille suunnatuissa eläinkirjoissa. Kuvitus on mukavan yksityiskohtaista jolloin lukutaidotonkin lapsi pystyy tutkimaan ja tekstit on kirkoitettu sopivaati kieli poskessa ja kannessa luvatut 100+3 faktaa jäävät varmasti sekä lapsen että vanhempien mieleen.

Da Cruzin kuvitus vie seikkailija-biologi Floora von Hetulan ympäri maailmaa tutustumaan luonnon ihmeisiin.

Veikkaan että loman aikana kirja luetaan perusteellisesti kannesta kanteen, mutta melkein voisin harkita tuon hankkimista omaankin valikoimaan. Laadukkaita lastenkirjoja kun ei koskaan voi olla liikaa.

Miksi on helpompi ymmärtää vierasta lasta?

Tänään oli taas futista. Viimeinen kerta ennen kesätaukoa ja veikkaan, että meidän perheessämme kaikki ottavat ilolla reilun kuukauden loman lajista vastaan. Jalkapallokerrat kun rehellisesti sanottuna eivät ole kovin leppoisia. Kotona lapsi on innoissaan ja vakuuttaa, että aikoo tehdä kaiken ja kuuntelee ohjeet. Ja heti kun nappikset koskettavat tekonurmen pintaa muuttuu lapsi kitiseväksi itkupilliksi, joka ei kuulemma osaa mitään ja ei ainakaan halua yrittää.

Tiedän, ettei ole hyvän tavan mukaista kutsua lastaan kitiseväksi itkupilliksi, mutta rehellisesti sanottuna nuo on hetkiä, jolloin olen eniten hukassa vanhemmuuteni kanssa ja lapsi tuntuu lähinnä vain äärettömän ärsyttävältä ja työläältä. Tuntuu, että sanotaanpa me mitä tahansa niin tyyppi ei vain suostu kuuntelemaan ja yrittämään. Lapsi vinkuu ja vonkuu pitkin tekonurmea kuin maratoonarin ojan poskeen niistämä räkävana ja itse tunnen verenpaineen sykkeen korvissani. Joku varmasti kysyy, että miksi me se lapsi sinne kentän reunalle kitumaan viedään, mutta kun yleensä noin 25 minuutin maanittelun ja lämmittelyn jälkeen tyyppi saadaan kentälle edes suunnilleen yhteistyökykyisenä.

Ja tälläkin kertaa se maanittelu palkittiin iloisena kotiin pomppivalla lapsella joka tuuletti hienoa potkuaan loppupelissä.

Kuitenkin taas tämän keikan jälkeen heräsin pohtimaan miksi se oman lapsen urpoilu on niin paljon vaikeampi kestää kun jonkun toisen lapsen kitinät? Oman kitisijäni kanssa taannun hampaiden välistä sihiseväksi uhkailijaksi jos lohduttelut ja kannustukset eivät tuota tulosta kun taas naapurin lapsen kohdalla jaksan leppoisasti kannustaa minuuttitolkulla pientä pelaajaa. Toki siinä omassa lapsessa on se, että sen ollessa ärsyttävä, näkyy siinä kaikki ne omat ja puolison ärsyttävät piirteet, mutta kuitenkin tuntuu jotenkin väärältä lastakin kohtaa, että se saa äidissään aikaan ne kaikista laajimman skaalan tunteet niin hyvässä kuin pahassakin. Varsinkin kun sanoisin, että vieraampien lasten kanssa olen melko taitava sanoittamaan lapsille tunteita ja pohdituttamaan hyviä kysymyksiä. Tietenkin oman lapsenkin kanssa onnistumme käymään päivittäin valtavan hyviä keskusteluja, mutta turhan usein tilanne on se, että tuntuu että puhun täysin toista kieltä kuin jälkeläinen ja varsinkin jos niin sanotusti juna on päässyt liikkelle ei sitä niin vain saada pysähtymään kun lapsi lietsoo itseään entistä pahemmille kierroksille sanottiin me sitten mitä tahansa.

Tässä kohtaa isoksi avuksi tuli kuitenkin ryhmän vetäjä, joka teeman mukaisesti onneksi osasi ymmärtää vierasta lasta melkoisesti paremmin kuin viime viikkoinen yrmy tai omat vanhemmat. Ihana vetäjä otti itkupilliä kädestä kiinni ja lähti kentälle juoksemaan mukaan. Ja nyt sitten me vanhemmat yritetään kuukauden aikana löytää joku patenttiratkaisu sille että saataisiin lapsi uskomaan, ettei taivas tipu niskaan jos ei heti ole täydellinen viisivuotiaiden jalkapallokerhossa. Löytyisikö jostain jotain simultaanitulkkausta miten kaksi jääräpäätä saadaan puhumaan samaa kieltä?

 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Suureen päivään aikaa on vielä kaksi kuukautta, mutta jo viimeiset neljä sitä on jo suunniteltu koko neljävuotiaan hartaudella. Ensin teemaksi mietittiin ninjoja, sitten Ryhmä Hauta, hetken aikaa Star Warsia ja nyt sitten taisi löytyä voittaja eli dinosaurukset.

Kyse on tietenkin pojan viisivuotissynttäreistä, joita juhlitaan elokuussa. Kesän lapsilla syntymäpäivät ovat vähän haastavat lomailujen vuoksi ja luultavasti kaverisynttäreitä joudutaan lykkäämään parilla viikolla, jotta saadaan kaverit lomalaitumilta päiväkotiin. Tosin kutsuvieraslista oli kyllä sen verran pitkän näköinen, että ehkä ei haittaisi vaikka kaikki kutsutut eivät paikalle pääsisikään kunhan varmistetaan, että parhaat kaverit naapurista ja päiväkodista pääsevät juhlimaan.

Juhlasuunittelujen avuksi tietenkin otettiin avuksi Pinterest ja kuulemma ainakin vesimelonidinonpää pitää saadaa. Samoin pitäisi saada tulivuoren muotoinen kakku, dinoja pöytäkoristeeksi sekä dinonjalkapikkuleipiä.

Suurin ponnistus kuitenkin taidetaan joutua tekemään pojan huoneen kanssa, josta pitäisi saada kuulemma dinosaurusten metsä. Vihreitä ilmapalloja, lastusatiininauhoja ja seinälle iso dinosilhuetti. Veikkaan, että vihdoin voisi olla syytä investoida ilmapallopumppuun. Edes parhailla astmalääkkeillä en kyllä onnistu puhkumaan riittävää määrää palloja huoneen kattoon muuten.

Toisaalta dinojuhlat ovat meille vanhemmille mielekkäät. Somistusta voidaan askarrella porukalla jo loman aikana valmiiksi ja juhlat eivät vaadi hillitöntä määrää kertakäyttökrääsää vaan normaalissa käytössä olevat astiat piisaavat ja juhlista ei toivottavasti jäisi jälkeen hillitöntä kuormaa vaikeasti säilytettäviä asioita. Yksi koukku tässä kuitenkin vielä. Poika haluaa pukeutua juhliin dinosaurukseksi ja vielä luotto äidin ompelutaitoihin on huimat. Tilauksessa on dinohuppari, dinonjalkaleggingsit ja irtohäntä. Täytyy varmaankin pakata mökkilomalle saumuri ja kankaat matkaan...

 

Klaustrofobia

Pidän itseäni useimmiten ihan järkevänä ihmisenä. Olen monella tapaa hyvin tyypillinen insinööri ja perustelen asioita faktoilla. On kuitenkin yksi asia, joka saa aikaan tunteen, että aivoni ovat valahtaneet ulos korvastani ja olen vakuuttunut että happi loppuu samantien. Se asia on ahtaat paikat.

Ahtaanpaikankammoni on vähän omituinen. En tunne kammoa lentokoneessa tai junassa, mutta laivoilla senkin edestä, varsinkin ikkunattomissa hyteissä ja erityisesti autokannen alla. Autokannen aluksia pystyn onneksi välttelemään helposti omilla valinnoilla ja muuten hyteissä auttaa kun käyn läpi poistumistiet ja saan vakuutettua itselleni jotenkin että en jää tilaan nalkkiin. Kammoni ei juuri siis elämää rajoita. Vilnassa olen joutunut jättämään yhden näköalatornin väliin kun sinne olisi pitänyt kävellä erittäin kapeita kierreportaita ja ajatuksesta jo puski paniikki pintaan. Rautatieaseman metron hissit jäävät minulta myös usein käyttämättä, mutta lapsi ei enää käytä rattaita ja silloinkin yleensä mies pystyi hissillä menemään ja yksin lapsen kanssa kulkiessa jäin pois sitten joko Kampissa tai Kaisaniemessä ja kävelin loppumatkan.

Nyt kuitenkin ahdas paikka on tullut kotiini.

Viileä ja sadekuuroisa alkukesä on ollut ilmiömäistä rappaussäätä ja työmiehet ovat saaneet julkisivuremonttia etenemään upeassa tahdissa. Tosin nyt ollaan aikataulusta edellä ja asuntomme kaikki ikkunat menivät yhtäaikaa rappaussuojamuovien peittoon. Eka ilta meni ihan coolisti, mutta eilinen hellepäivä yhdistettynä pestyihin pyykkeihin, jotka tuntuvat nostavan ilmankosteuden absurdiksi saivat aikaan tunteen siitä, että happi loppui ihan minä hetkenä hyvänsä.

Itseasiassa pyykkiä meidän ei kannattaisi pestä, koska oikeasti ilmanvaihdon ollessa puutteellinen ja lämpötilan korkea altistamme asunnon pintakosteudelle. Järkevintä nyt olisi vain kerätä pyykkejä ja pestä ne juhannuksen jälkeen äitini kotona Turussa ennen lähtöä pyöräretkelle. Silti kuitenkaan hapen ei pitäisi asunnosta loppua vaikka taloyhtiön koneellinen ilmanvaihto on jouduttu sulkemaan remontin vuoksi. Kuitenkin asunto jossa ikkunoista ei näy ulos ja ilma tuntuu raskaalta saa kaiken järjen katoamaan päästäni. Veikkaan, että illalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tuulettaa rappukäytävän kautta hetki raikasta ilmaa asuntoon ja laittaa tuuletin yöksi pyörimään, jotta saan uskoteltua itselleni ettei happi lopu ensiyönäkään.

On itseasiassa myös yllättävän ahdistavaa se, ettei yhtään näe mitä ulkona tapahtuu. Äsken pihalta kuului outoa kolinaa jonka lähde olisi ollut kiva paikallistaa ikkunasta. 71 neliötäkin muuttuu yllättävän ahdistavaksi ja vankilamaiseksi tilaksi silloin kun sää pitää tarkistaa kännykän sovelluksesta. Onneksi lomalla kuitenkin päivät voidaan huinia kaikkialla muualla kuin omassa kodissa ja juhannuksesta alkaa loma miehelläkin. Jos kelit suosivat niin lomien loputtua pitäisi vähintään toisen seinän ikkunat olla avoimena. Eli neljä yötä kun tässä sinnittelen odotellen seuraavaa työmaakokouksta niin sitten pääsen pakoon mökille ja lapsuudenkotiin. Ja jos vaikka ihme kävisi ja viileämät kelit tekisivät asunnon sisäilmasta hieman miellyttävämmän.

 

Kesä ja sopivasti tekemistä

Kahden yhteisen lomapäivän jälkeen olemme pojan kanssa onnistuneet pääsemään jo täydelliseen lomamoodiin. Toki Helsinkipäivä tänään kummasti helpotti rentoon fiilikseen pääsyä, kun päivän ohjelma lähinnä koostui askartelusta, Espan räsymattopiknikillä köllöttelystä, paloautojen ihmettelystä ja Vallilan katujuhlista. Mutta tällaisia ne meidän yhteiset päivät muutenkin tuppaavat olemaan. Aamulla napataan kassiin eväät ja lähdetään kavereiden kanssa kaupunkia koluamaan. Usein tilanne tuppaa vielä olemaan se, että mies töitä kotiutuessaan soittelee perään ja ihmettelee missä loput perheestä luuraavat.

Ensi viikolla jatkamme pojan kanssa vielä kahdestaan lomailua ja tänään saimme matkaamme Lasten Helsinki -kartan helpottamaan ensi viikon ohjelmien miettimistä. Eipä sieltä hirvittävästi uusia ideoita tullut paikkakuntalaiselle, mutta lapsi innostui karttaa tututkimaan ja ehdottamaan retkikohteita myös sille ajalle kun ollaan saatu vielä mieskin lomalle mukaan.

Itseasiassa olemme pojan kanssa huomennakin kahdestaan menossa. Miehellä kuvassa on ylitöitä joten me taidetaan pojan kanssa pakata itsemme pyörän selkään ja polkea kaupungille nauttimaan ainakin tämän hetkisen ennusteen suomasta lämmöstä. Julkisivuremonttimiehet nimittäin kiskaisivat muovit loppuihinkin asunnon ikkunoihin, joten tuulettamisesta taitaa olla turha haaveilla.

 

Kesäloma

Perheestä 2/3 kesälomalla ja tyypilliseen tapaan lomalle jääminen ei ollut aivan niin yksinkertainen operaatio kuin kuvittelin. Viikonlopulta kesälomansa aloittanut poika starttasi lomaan nimittäin vatsataudille. Viisi tuntia sinnikästä oksentelua ja tietenkin lapsi oli mummin kanssa mökillä ja itämisajan puitteissa mekin miehen kanssa oltiin taudille altistuttu.

Töissä kahden työpäivän tehtävälista oli punaisella, mutta onneksi vastustuskyvyn jumalat olivat asialla ja tauti ei iskenyt työpäivien aikana ja sain kuin sainkin kaikki paperit pois käsistäni, muistin laittaa poissaoloviestit, teipata oven pieleen ärsyttävän lomalapun ja vielä pakata työhuoneen muuttolaatikoihin, jotta remonttimiehet pääsevät loman aikana riehumaan huoneessani.

Reilun viikon päästä jää myös mies lomalle. Lomasuunnitelmissa tänä vuonna on pyöräretkeä, Tukholmaa sekä julkisivuremonttia. Kesä on parasta aikaa painaa pitkää päivää joten työmaakokoukset vaativat oman aikansa. Onneksi mökki on lähellä niin tarvittaessa riittää että käväistään vain pikaisesti kokouksessa ja katsomassa, että kaikki on kunnossa. Sitä ennen kuitenkin nautitaan kaupungin kesästä. Puistoruokailuja, eväsretkiä ja lomahengailua olisi ainakin minun listallani. Viime viikolla aiheesta haastateltu poika suunnitteli nukkuvansa. Sekin lomasuunnitelma kyllä kelpaisi minulle.

 

Haluatko mutakylvyn kotiisi?

Kävimme eilen miehen kanssa elokuvissa. Nykyisellä lippujen hintakehityksellä pistää ihmetyttämään se miksi maksamme ensin itsemme kipeäksi leffasta ja sen päälle katsomme vielä vartin verran mainoksia. Ja mainoksissa ei suinkaan mainosteta tulevia elokuvia vaan kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Onneksi joskus kohdalle osuu helmiäkin. HSY:n putkitukosmainos onnistui osumaan ainakin meidän perheen aikuisten huumoriin. Lapselle sitä ei ehkä uskalla näyttää, koska sehän varmaan vain innostuisi tekemään kokeita kylppärin puolella.

Ja mitä me sitten käytiin katsomassa. Päivän valinta oli Avengers- Age of Ultron, jonka jokainen muu itseään kunnioittava nörtti on käynyt katsomassa jo aikoja sitten. Mitenkään kovin suurilla odotuksilla ei leffaan menty, mutta jotenkin silti käveltiin teatterista ulos pettyneenä. Age of Ultron tuntui kovin väliteokselta ja pakko sanoa, että minua hieman häiritsee Marvel-maailmassa esiintyvä naishahmojen kohtelu vaikka yleensä olen onnistunut tuon ohittamaan. Toki elokuvan hyvyyteen saattoi vaikuttaa sekin, että torkahdin kesken leffan. Tosin kaipa jos leffa olisi oikeasti pitänyt otteessaan olisin pysynyt hereillä siitäkin huolimatta että viikonloppu meni ulkona päivystäessä molempien päivien osalta.

Terveisiä kirjastosta

Olen kuullut, että tällä hetkellä kannatusmittauksissa toisena komeilevan puolueen eräs kunnallispoliitikko linjasi, että kirjasto on keski-ikäisille romantiikkakirjoja lukiville jaisille tarkoitettu laitos. Varmasti heitäkin asiakaskuntaan kuuluu, mutta itse en törmännyt tänään yhteenkään sellaiseen istuessani Tapiolan kirjaston E-ompelupajassa.

E-ompelussa yhdistetään toisiinsa erilaisia komponentteja johtavalla langalla ja koko komeuteen voi vielä koodata oman ohjelman. Itse tein valmiin mallin, johon koodin sai helpolla, mutta viereissä pöydässä tehtiin omia ompeluksia ja koodiviritelmiä rohkeasti kokeilemalla. Tähän ompelukerhoon mahtui sekä naisia että miehiä ja illan lopuksi sain kannasni pöydän jakaneelta mieheltä vielä mainoita diy-videoblogivinkkejä, joissa e-ompelua hyödynnetään muutenkin.

Työpaja oli tosiaan ilmainen ja illan aikana käytössä olevat materiaalit tarjosi kirjasto. Materiaalit olisi saanut lunastaa itsellekin, mutta en vielä kokenut mielekkääksi ostoksille ryhtymistä. Valmiista lopputuloksesta voi videon käydä katsomassa Instagramin puolelta.

Tämä on oiva esimerkki siitä miten pitkälle kirjasto on edennyt siitä kun 30 vuotta sitten Turussa Kärsämäen sivukirjastossa kirjastonhoitaja Mikko minulle vaaleanvihreän pahvikortin teki. Muistan edelleen kirjastonumeroni vaikka kortit muuttuivat luettaviksi jo yli 20 vuotta sitten. Vajaassa kymmenessä vuodessa ehdin kuitenkin kantaa kotiin lukuisia määriä Neiti Etsiviä, Viisikoita, Seikkailu-sarjan kirjoja ja jos vaikka mitä muuta. Ehdin Kärsämäen kirjastossa siirtyä nuorten puolelle ja löytää fantasiahyllyn ennen kuin lama sulki lähikirjaston. Kirjojen perässä tuli kuitenkin kuljettua pidempiäkin matkoja ja kirjastokortti Turun kirjaston lisäksi löytyi jo lapsenakin mökkipaikkakunnalle.

Kirjasto on sekä minulle että miehelle luonteva paikka asioida, joten oli itsestään selvää, että lapsenkin kanssa kirjastossa käydään ja yksi mukavimpia perinteitä minusta on talvisin harrastamamme joka maanantainen kirjastoreissu. Ilmeisesti lapsi on ollut otollista maaperää kirjoille, koska kaksivuotiaana potkupyörällä seikkailemaan lähtenyt lapsi suunnisti omatoimisesti, mutta määrätietoisesti kirjastoon kun annoimme pojan tehdä reittivalinnan ilman vanhempien vaikutusta. Olen myös iloinen, että lapsen päiväkodille kirjasto on läheinen yhteistyökumppani ja lapset käyvät säännöllisesti myös päiväkodissa kirjastossa.

Parhaimmillaan kirjasto on eri-ikäisten kohtaamispaikka ja nytkin samalla kun me ompelimme oli viereisellä pöydällä esiteinipoikia tietokoneella ja parven säkkituoleilla liuta teinejä lukemassa sarjakuvia. Espoon kirjastot ovat onnistuneet ihanasti tekemään tiloistaan kutsuvia ja tuntuu että siellä viihdytään. Meidän suosikkimme on Sellon kirjaston lasten maailma, jossa vieraillaan säännöllisesti. Pasilan ja Kallion lastenosastoissa on ihan kivaa yritystä ja lähikirjastommekin on ihan kivasti varusteltu, muttei kuitenkaan edellämainittujen veroinen.

Toivon että kirjastotoiminta säilyisi Suomessa vähintään nykyisellä tasolla. Kirjastot tekevät äärettömän tärkeää työtä yhdenvertaisuuden edessä. Kirjastot ovat myös kasvaneet ajassa ja ottaneet roolia asuinalueiden toiminnan keskuksina. Tämän päivän Suomessa tuollaisia sulatusuuneja tarvitaan. Siellä vieras muuttuu tutuksi paitsi kirjojen tarinoiden niin myös aitojen kohtaamisten kautta.

 

Remontti

Kesälomaan aamuherätyksiä olisi tarjolla vielä viisi ja pitkä kevät alkaa painaa jaloissa ja näkyy blogissakin hidastuneena kirjoitustahtina. Pelkkä perhearki ei kuitenkaan ime voimia vaan viimeiset muutamat viikot kaikki liikenevät resurssit on vienyt remontti. Tämä remontti ei auta meitä saamaan viiden asumisvuoden jälkeenkään listoja paikoilleen, mutta se toivottavasti auttaa siinä, ettei jatkossa pojan huoneessa talvilämpötila laske 13 asteeseen.

Julkisivuremontti tuo seinään lisäeristeen ja vaihtaa ikkunat. Sekä pakotti myös meidät raivaamaan kotimme muovikalvojen alle.

Remontti on siis odotettu. 50-luvun kerrostalo oli täynnä kylmäsiltoja ja remontti toivottavasti merkittävästi nostaa asumisviihtyvyyttä. Ensimmäinen iso muutos huomattiin jo ikkunoissa. Tähän asti asunnossa ei ollut sälekaihtimia ja pakko myöntää, että en myöskään oikein perusta niistä, mutta yhdessä asiassa ne ovat ylivoimaiset ja se on lämmön heijastaminen takaisin. Asunnon kaksi isointa ikkunaa näyttää etelään joten normaalisti olohuone on melkoinen sauna. Nyt uudella lasitekniikalla ja kaihtimilla selvästi saadaan helpotusta ja se kyllä tulee tarpeeseen, koska rappaustöiden aikaan ei tuulettaminenkaan auta.

Miksi remontti sitten stressaa? Stressaavaa ei ole oman asunnon remontointi vaan koko tämä kokonaisuus. Minä onneton kun olen taloyhtiön puheenjohtaja. Sitä voisi luulla, että taloyhtiön asioita löytyisi hoitamaan joku kenellä on enemmän aikaa, joku joka olisi diplomaattisempi tai joku joka olisi järjestelmällisempi, mutta koska ilmeisesti ei löydy. Niin kilttinä tyttönä otin kopin itselleni vaikka juuri vuotta aikaisemmin pääsin puheenjohtajuudesta eroon ja tässä sitä nyt sitten sinnitellään. Nyt sentään jo tiedän, että kopo ei tarkoita rappausslangissa koulutuspolitiikkaa vaan irtoavaa rappausta. Remonttifirman sentään näyttää toimivan nopeasti ja asukkaatkin ovat olleet yllättävän pitkämielisiä.

Ja kyllähän tämä remontti myös tarttuu. Tänä kesänä taidetaan tarttua vähän telaan ja päivittäää vähän asuntoa sisältäkin. Ja ehkä me jopa jokunen listakin saadaan paikoilleen tässä kesän mittaa.

 

Kevätmuistaminen päiväkodin väelle

Keväinen kuumahko keskustelunaihe taitaa olla se pitääkö päiväkodin ja koulun henkilökuntaa muistaa jotenkin ennen kesälaitumille kirmaamista. Osan mielestä työntekijät saavat palkkansa joten muistaminen ei ole tarpeen, mutta me kuitenkin haluamme muistaa ja myös kiittää.

Pojan ryhmässä talven aikana työskenteli kaksi aikuista ja keväällä remmiin tuli vielä kolmas aikuinen sijaiseksi kun lapsimäärä kasvoi. Lahjoja piti siis keksiä kolmelle aikuiselle, joista kaksi oli naisia ja yksi mies. Lahjojenantoperiaatteemme on se, että lahjan voi arjessa käyttää, lahjan voi syödä tai lahjan voi tappaa. Jouluna annoimme ensimmäistä kategoriaa eli villasukat ryhmän silloisille kahdelle aikuiselle, koska ajattelimme, että ihmiset jotka ulkoilevat vuoden ympäri kelissä kuin kelissä niitä tarvitsevat. Vuosi sitten keväällä mentiin sitten tuonne voi syödä tai tappaa -osastolle ja lahjoitimme eteenpäin chilit, jotka poika oli kasvattanut siemenestä. Tällä kertaa meillä kasvatukset oikein ottaneet onnistuakseen, mutta päädyimme silti syödä tai tappaa -osastolle ja viime viikolla kevätjuhlaan kiikutettiin kolme basilikaruukkua.

Rahallisesti ei suuri panostus, mutta toivottavasti sitäkin maistuvampi.

Itse työskentelin lukion jälkeen vuoden alakoulussa ja sen vuoden aikana ehdin saada lapsilta viisi mukia, kymmenen rasiaa suklaata, itsetehdyn grafiikkatyön ja lapsen leipoman joululimpun. Tuo kokemus on meillä toiminut viitoittajana lahjahankinnoissa. Vanhassa päiväkodissa keräsimme ryhmän vanhempien kanssa kimppalahjoja ja toivoisin, että myös koulussa tuo voisi olla mahdollista. Tai sitten vaan pitää jatkossakin laittaa siemenet itämään tai vierailla Prisman viherpihalla.