BFF

Pehmolelut eivät noin muuten ole olleet menevän taaperon mieleen, mutta sitten kolahti kohdilleen. Oulun lentokentältä käsimatkatavarassa lentokoneeseen jäniksenä hyppäsi Muumipeikko, jota ilman ei sitten voitu enää tehdä mitään. Muumi lähti päiväkotiin, tuli sänkyyn ja sitä olisi pitänyt myös välillä nukuttaa vaunuissa ja hoitaa kuin parastakin vauvaa.

Sitten pari viikkoa myöhemmin kävi niin mahtava tuuri, että Valtterin kirpputorilla uutta kotia etsi melkein iskemätön Niiskuneiti. Neitiparka on pyörähtänyt pesukoneen kautta ja turki on vähän takussa ja otsatukkakin saa typpin näyttämään erehdyttävästi aktiiviura-aikojen Tiina Lillakilta.

Tyypillä on päälläkin Ouluntuliaisia. Metsolan omaa tuotantoa olevat villasekoiteleggingsit ja samasta kaupasta löytynyt Villervallan trikoopaita ovat päässeet luottovaateiksi heti. Nuo Villervallan trikoopaidat ovat aivan parhaita. Ne eivät mene pesussa miksikään, värit pysyvät kirkkaina ja trikoo on mukavan paksua ja jämäkkää. Plussaa myös siitä, että paidat ovat aidosti sukupuolineutraaleja. Tuntuu, että sen jälkeen kun lapsi siirtyi vauvapuolelta taaperopuolelle sukupuoliroolitus on tullut vaatteisiin jäädäkseen.  Vauva-aikana meillä oli vielä aika paljon Lindexin vaatteita, mutta viimeisen Lindexin trikoopaidan mentyä käsittämättömään kuntoon jo parissa pesussa, bodyista nappein irtoiltua ja värien haalistuttua ei loppujen lopuksi edes niin paljon jaksa harmittaa että koosta 86 ylöspäin punaisiin velorhousuihinkin piti lisätä röyhelöt. Loppujen lopuksi nuo Villervallan vähän tyyriimmätä paidat tulevat edullisemmiksi kun käyttöikä on jotain aivan toista luokkaa. Uskoisin, että nuo kestävät vielä pojan jälkeen hyvin jonkun toisenkin lapsen käytössä.

Kuka käänsi kalenteria?

Pekka Pouta lupaili pahaenteisesti, että viikonloppuna saadaan palata kalentereissa takaisin pari kuukautta takatalven iskiessä. Aamulla kuitenkin taisin palata takaisin kertarysäyksellä 15 vuotta. Lähijunassa kuulokkeissa raikasi Blurin The Great Escape ja vieressä seissyt tyttö näytti karanneen suoraan SinäMinän kannesta. Siis kaikki 90-luvulla vaikuttaneet muistavat tuon teinityttötyypin: Hiukset kammattu heitoksi toiselle puolelle päätä, korallinpunainen paksu puuvillapalmikkoneule, vyötärömittainen nahkatakki. Vyötärölle hilatut 501:t tosin oli korvattu pillifarkuilla.

Toimistolla kun napsautti radion päälle sieltä raikasi Aikakoneen Keltainen toukokuu. Ilmeisesti peli on tämän päivän kohdalla vain menetetty. Välillä sitä muuten ihminen toivoisi, että voisi vain deletoida päästään tiettyjä tiedostoja ja vapauttaa levytilaa jollekin tarpeellisemmalle. Epäilen nimittäin, että en juurikaan tee mitään sillä tiedolle, että kuvassa oikealla olevan pojan roolihahmo oli Scott ja se kuoli ammuttuaan itseään vahingossa päähän.

J.R. is back

Asteen verran arveluttavalla suihku-teaseri mainoksella ilmeisesti halutaan palata Dallasin yhdeksännen kauden aloitusjaksoon, jossa Bobby käveli suihkusta ulos ja hänen kuolemansa olikin vain Pamelan unta. Itse olisin voinut jättää ehkä Patrick Duffyn suihkuun 80-luvulle ja tuolla photaroinnin määrällä mainos nyt muutenkin näyttää aika irvokkaalta.

Mielenkiintoinen avaus kuitenkin. Ilmeisesti tarinan pitäisi jatkaa samaa linjaa johon 90-luvulla jäätiin. Eiköhän tämä joskus eksy kotimaan televisioonkin. Ihme olisi jos ei eksyisi, kyllä ne kaikki 80-luvulla nimetyt Pamelat ansaitsisivat nähdä tämänkin, tai ainakin kaikkien Pameloiden äidit.

Kuva: www.hollywoodreporter.com

Ruuhkaisa päivä

Naistenlehdissä tykätään viitata meidän nykyiseen elämäntilanteeseen termillä ruuhkavuodet. Tänään meillä ainakin on vietetty ruuhkaisaa päivää. Kummasti hyvin alkanut päivä alkoi muuttua huonommaksi kun ensin OP-Pohjola muisti minua tiedolla siitä että luottokorttitietoni on ovat päätyneet vääriin käsiin ja kortti pitää sulkea. Tietenkin sellaisena viikkona kun mies lentää huomenna toiselle laidalle maata. Nyt kukkarossa on tukku seteileitä ja tuo sankari-insinööri kävi ostamassa vaimolleen ja lapselleen jääkaapin täyteen ruokaa. Uusi pankkikortti saapuu parhaimmillaan jo perjantaina, muta ilmeisesti PIN-koodia saa odottaa pahimmilaan yli pääsiäisen. Ainakin heräteostokset nyt vähenevät pariksi viikoksi.

Ja koska pelkästään siinä, että lapsi joutuu ensimmäistä kertaa kahdeksaan kuukauteen isästään eroon kahdeksi yöksi ei ole riittävästi jännitysmomenttia saimme tänään kuulla että lapsen omahoitaja on irtisanoutunut ja lopettaa työt oikeastaan välittömästi. Tuo oma hoitaja on ihana ja surettaa valtavasti että nainen lähtee. Onneksi ryhmässä on kaksi muutakin ihanaa hoitajaa, mutta pelottaa, että tuo ensimmäinen irtisanoutuminen käynnistää aallon ja meillä jää niin sanotusti luu vetäjän käteen eli eläkkeeltä töihin kaivettu lastentarhanopettaja, jonka käsityksen mukaan alle kolmivuotiaille ei päiväkodissa tarvitse tarjota mitään muuta kuin ruokaa ja päiväunet. Kaipa tuolle päiväkodille vielä pitää antaa taas se yksi mahdollisuus. Uusi hoitaja on jo palkattu, mutta meille vanhemmille ei ole mitään virallista tiedotettu.

Mitähän tässä vielä ehtii tähän päivään tapahtua. Tietenkin voisin vaikka onnistua lukitsemaan verkkopankkitunnukset, että elämä menisi oikein vaikeaksi...

Kuninkaan puhe

Kehtaako sitä edes tunnustaa, että en ole koskaan nähnyt Kuninkaan puhe elokuvaa. En edes vaikka olen uskollinen Colin Firth-fani ja kuninkaalliset ovat oma salainen paheeni. Ystäväni FB:ssä huuteli itselleen tovi sitten teatteriseuraa ja päätin, että aloitetaan nyt tähän teemaan tutustuminen teatterin kautta. Edellinen teatterikäynti kotimaassa sijoittui aikaan mahan kanssa ja silloin tuli käytyä katsomassa putkeen useampikin musikaali. Nyt taas palautui mielee miten paljon pidän ihan vain perinteisestäkin näytelmästä. Siitä, että muutamalla yksinkertaisella lavasteella, sopivalla äänimaailmalla ja valaistuksella tehdään ihmeitä. Tarinanahan tuo on hieno ja erityisesti työkseen puhuvalle teemat ovat sydäntä lähellä vaikka se oma kuulijakunta tähän asti on ollutkin paljon kansanyhteisöä vaatimattomampaa. Tiedänpähän nyt mikä elokuva seuraavaksi vuokrataan kun sellainen hetki tulee.

Ainoa miinus illassa oli kotimatka. Kuka on päättänyt sijoittaa Kaupunginteatterin kaikkien julkisten kulkuyhteyksien tavoittamattomiin. Siinä sitä sitten piti pistää kumisaapasta toisen eteen kun taivaalta tuli vaakatasossa alijäähtynyttä vettä.  Tosin itseä kai tuostaa sateestakin saa syyttää. Menomatkalla koirankakkaa väistellessäni erehdyin kaverille toivomaan kunnon vesisadetta ja kerrankin sain sitä mitä tilasin.

Kuva: Helsingin kaupunginteatteri

Jääkentän kuningas

Poikkeuksellisen arkivapaan kunniaksi päästiin kääpiön kanssa pitkästä aikaa leikkipuistoon niin, että lelutkin oli käytössä. Plaston klassikkokuormuri osoittautui heti hitiksi.

Toinen mikä on osoittautunut heti hitiksi meidän perheessä ovat Polarn o. Pyretin fleecevuoriset välikausihaalarit. Syksyllä poika käytti 86 senttistä siniruutuista ja vuodenvaihteen alennusmyynneistä löytyi 98 senttinen haalari, jota olin kuvitellut syksylle, mutta koska jälkeläinen sai yllättävän kasvuspurtin alkoi meidän 92 senttinen toppahaalari ja 86 senttinen vanha välikausihaalari jäädä pieneksi ja kevääksi suunniteltu haalari on liian heppoisen tuntuinen tuonne jään ja loskan keskelle. Onneksi noissa PO.P:n haalareissa on lahkeen- ja hihansuissa hyvä kiristykset ja vyötäröllä säädettävä kumppari ja tuo kokoa liian suuri haalari toimii kuin häkä. Ja poika rakastaa tuota kirkasta punaista väriä ja äidin silmäänkin tuo asu näyttää kivalta varsinkin kun nyt siihen on yhdistetty musta Kuomat ja Elsa Pitkäset. Noiden Elsa Pitkästen kohdalla jouduin niin taas myöntämään, että olin väärässä kun miehelle uhosin, että meidän pojallehan ei mitään vanhan mummon nimisiä hanskoja tule. Nuohan on ihan ykköset ja pitivät hyvin kosteudenkin kun lapsi uitti itseeään lätäkössä. Kypärämyssy sitten onkin allekirjoittaneen käsialaa.

 Etsin vuodenvaihteen aikaan kypärämyssyjen ohjeita ja kaikissa joku tökki. Tuo tehtiin pitkälti omasta päästä ja malli on todella yksinkertainen.

Ensin neuloin 2o2n-joustinta tasoneuleena. Tasoneuleen leveys on mitta lapsen ohimolta ohimolle ja korkeus mitta lapsen päälaen keskeltä leukaluun reunaan. Tässä vaiheessa lisättiin silmukoita sen verran mitä tarvitaan leuan alustaan ja jatketaan joustinneuletta kaulan pituuden verran. Jotta pipoon tulee kunnollinen kauluriosuus aletaan tuon jälkeen lisäykset, johon taisin pölliä idean jostain kauluriohjeesta. Kaulurin valmistuttua virkkasin pipon päälaen kiinni taitten siis tuon tasouneuleena aloitetun osion kaksia. Sen jälkeen poimin silmukat kasvojen ympäriltä ja neuloin 1o1n-joustinneuletta pari senttiä kasvojen ympärille.

Ensimmäinen pipo Seitsemästä veljeksestä istuu napakammin, mutta kevääksi tehty ohuempi pipo venähti nopeasti käytössä, mutta toimii silti. Päiväkodin tädeiltäkin tuli palautetta, että pipot ovat todella hyviä käytössä kun ei tarvitse sitoa nauhoja tai kiinnitellä solkia. Enköhän minä tuolla samalla ohjeella urakoi ensi talveksikin uutta pipoa. Ensi talveksi odottaa musta haalari, joten pipo voisi olla aikamoinen väripilkku, turkoosi tai keltainen voisi olla tervetullut marras-joulukuun mustuudessa.

Naapuruston teinit ovat onneksi käyneet taas kirjaamassa mielipidettään puiston varaston seinään. Viimeeksi syksyllähän nuo kunnostautuivat perusteellisesti... Saa nähdä saadaanko me tuonne mitään kivaa ensi kesäksi. Pöytäryhmänhän nuoriso tuhosi ja kaupungin miehet kävivät lanaamassa maan tasalle lahon kiipeilytelineen. Todella hulppeaa... Tälläisenä jää- ja loskakeväänä sitä myös arvostaisi tuolla puistossa kunnon metallista lapiota, jolla noita jäitä voisi vähän rusikoida pienemmäksi. Nyt kumisaappailla suojatuilla jaloilla rusikoin yhden jättiläislammikon reunoja ja koukin tuolla muovilapiolla vähän lätäkköä matalammaksi. Lapiolla ja lumikolalla tuon leikkialueen saisi hetkessä siistiksi. Jos tuolla joka päivä oltaisiin niin roudaisin varmaan oman lapion mukanani.

Sormivärimaalauksen ABC

VINKKI: Kun säännöstelet lapselle annettavia sormivärejä musta-puna-keltainen ei muodosta mukavaa graaffista lopputulosta vaan lopputuloksen saatiin neljä erilaista helvettikuvausta jälkeläisen toimesta. Taidetaan kokeilla isoäitien äitienpäivälahjatauluja joku kerta jollain muulla väriyhdistelmällä. Sen sentään jo tajusin, että perusväreillä lopputulos kuitenkin olisi ruskea...

Happy Hunger Games!

May the odds be ever in your favor!

Olin varma, että joudun karusti pettymään The Hunger Gamesiin elokuvana. En oikein ollut vakuuttunut näyttelijöistä ja mietin miten tarina saadaan kantamaan. Ilokseni olin väärässä.

Elokuvan ainoa selkeä heikkous oli tiettyjen keskeisten hahmojan olematon esittely. Kirjaa lukemattomalle ei siis edes selvinnyt kaikkien ihmisten nimet, mutta ei se kuulemma haitanut. Suuri poikkeus kirjaan oli myös se, että elokuvan tarinankerronta oli siirretty Katnissin pään ulkopuolelle. Kirjassa kokematta jäänyt ilmiö siitä miten hengissä pyristelevä tyttö saa sytytettyä kapinan kipinän toimi upeasti ja petasi hyvää kahden seuraavan elokuvan kohdalle.

Aluksi epäilemäni näyttelijät onnistuivat yllättämään. Kirjassa vähän tympeäksi jäänyt Peetakin pääsi nyt hyviin kirjoihin ja uskon, että varsinkin seuraavassa kahdessa elokuvassa hahmo pääsee kirjoja paremmin pois Katnissin varjosta.. Jennifer Lawrence oli upea Katniss ja elokuvan käsikirjoitus ja ohjaus antoivat nuoren naisen näyttää mihin hän pystyy. Erityisesti iloitsin siitä, että vaikka elokuva on suunnattu nuorille tarinaa ei oltu alleviivattu. Kerronnassa käytettiin hienosti takaumia ja välähdyksiä ja yleensä inhoamani käsivarainen kuvauskin toimi tarinan kuljettanan hyvin tietyissä tarinan siltakohdissa. Ihastusta herätti myös elokuvan äänimaailma. Se, että hiljaisuudellakin on paikkansa ja miten räjähdyksen jälkeen maailma muuttuu puuroiseksi.

Itse nälkäpeli oli kuitattu elokuvassa lopulta aika kevyesti. Sitä ahdistusta mitä kirjaa lukiessa kärsi ei nyt päässyt samassa mitassa kokemaan, mutta toisaalta en jäänyt sitä kaipaamaan. Elokuva toi hyvin esiin sen, että nimestään huolimatta tarinan pääpointti ei ole itse Nälkäpeli vaan pikemminkin se miten sattuman varaiset teot voivat puhaltaa toivon kipinää liekkiin ja miten suuri kuilu Paneemissa Capitolin ja Districtien välillä oli.

Kuva: Moviehole.net

Vapauta sisäinen Katniss

Pradalla joku on lukenut Hunger Gamesinsä ja muotitalo on selvästi varautunut huomisen jälkeen syttyvään Girl on Fire-tyylin nousuun. Kyseiset popot on tässä kuvassa Katy Perryn jalassa, herää muuten kysymys, että miksi myöskin jollekin on tullut mieleen lakata varpaankyntensä näyttämään siltä kuin olisi ollut päivän verran avojaloin harventamassa juureksia erittäin savisessa kasvimaassa?

Kuva: Mtv3.fi

Pomppufiilis

Olen vähän myöhäissyntyinen tiettyjen liikuntalajien suhteen. Sauvakävelyn sentään olen löytänyt jo aikoja sitten, mutta jumppapallon erinomaisuuden olen vasta nyt oppinut ymmärtämään. Seuraavaksi voisin sitten villiintyä Bailatinosta, mutta Zumba on tainnut syrjäyttää sen ja Zumban suhteen pidättäydyn edelleen kannassani siitä, että siinä meni tunti elämästäni jota en enää koskaan saa takaisin.

Jumppapallohan olisi mitä söpöin rahikin kun sen päälle virkkaisi suojuksen. Mummo tarjoaisi ihania, mutta koska toistaiseksi meidän perheen lemmikkinä on vähän ylipainoisuuteen taipuvainen kissa kultamunia munivan hanhen kanssa niin taidan vain lenkkeillä lankakauppaan ja laittaa koukun itse heilumaan.

Kuvan tarjosi myös Mummo.

Googletilastoja

Blogiin tullaan yhä useammin haulla "silikonirinnat ennen jälkeen". Mahtaa olla melkoinen pettymys kun tarkemmin noita rintateemaisia viestejä alkaa lukea.

Erinomainen e-kirja

Laura kirjoitti tämän päivän Nyt-liitteeseen e-kirjoista. Tai ehkä enemmänkin e-kirjojen kamaluudesta. Itse kutsuisin niitä ennakkoluuloksi ja suurin osa ennakkoluuloista vaan on väärässä (ja minä oikeassa, nih!).

Mahan kanssa kuvittelin vielä hankkivani e-kirjalle ihan oma lukulaitteen, mutta en koskaan löytänyt täysin mieluista kun Kindle noin periaatteena tökki. Lopulta meille muutti iPad ja ostin siihen ensimmäiset e-kirjani kokeiluun Elisalta ja Amazonista ja jäin sille tielleni. Syksyllä työpuhelimeksi vaihtui HTC Desire HD ja siitä vasta kirjoja on tullutkin luettua. Minulla e-kirjat täyttävät sen tarpeen jota ennen lääkitsin pokkareilla. Kun reissaa paljon töiden puitteissa julkisilla tulee luettua yhtä sun toista kertakäyttökirjallisuutta ja usein se lukemisen tarve iskee silloin kun on useamman sadan kilometrin päässä oman kunnan kirjastosta. Työssä usein joutui tekemään pitkää päivää sitä kaipaa pakoa todellisuusta, sitä parhaiten tarjoaa ei niin arvostettu chick lit, dekkarit, sci-fi, fantasia (ja vielä usein Young Adult-genressä) eikä noihin kirjoihin juurikaan tule palattua uudelleen. En minä kaipaa niitä kirjahyllyyni, mutta jos haluan lukea ne olen usein pakotettu kirjan itselleni ostamaan. E-kirja täyttää lopulta vain kovalevyä ja pitää jo valmiiksi täyden kirjahyllyn vain täytenä, ei pursuilevana.

En usko, että e-kirjat syrjäyttävät kirjat. Enemmän olisin huolissani digikuvauksesta ja siitä miten valokuvia ei enää hankita paperilla jos pitää pelätä että digiaikakausi aiheuttaa sen, ettei tuleville polville jää todisteita tästä aikakaudesta. Kuitenkin edelleen kirjojen isot markkinat liikkuvat painetuissa versioissa ja jo esim. sanomalehtien kanssa voidaan huomata ettei digijulkaisut ole pysäyttäneet kaikkea. Ja toisaalta olisiko se niin suuri menetys jos ihan jokainen kirja ei säilyisi tuleville polville? Ne kaikki kun eivät nyt kuitenkaan ihan mistään maailmankirjallisuuden tulevista klassikoista käy.

E-kirja lisää myös tasa-arvoa. Tai no lisäisi jos aluekoodeista ja Suomen naurettavasta e-kirjoihin kohdistuvasta verotuksesta päästäisiin eroon... Kuitenkin e-kirja mahdollistaa pienemmällä budjetilla kirjan julkaisun ja myös suurempien massojen tavoittamisen. En vaan näe miten tässä ei voisi voittaa. Järkevän hintaisen e-kirjan ostaja ei syyllisty myöskään kirjan laittomaan lataamiseen, josta usein ollaan huolissaan. Kuitenkin useimmiten se menee niin, että ei se laittoman latauksen tielle lähtenyt tyyppi olisi valmis maksamaan kirjasta oli se missä formaatissa tahansa saatavilla. Tämän kunniaksi taidankin mennä katsomaan mitä se Amazon mulle tällä hetkellä tarjoaa. Niiden 1-click buy ja suosittelutoiminto on uskomattoman vaarallinen heräteostoksille. Niille jota en niin herkästi ehkä olisi kirjakaupassa muuten tehnyt.

Pyörät alle

Perheen pienimmälle tilattiin tänään fillari kun Villiankassa oli hyvän kuuloinen tarjous. Piti mittailla ensin tyypin säärimittaa, mutta emme silti uskaltaneet ottaa isompaa mallia johon olisi saanut käsijarrunukin. Jotenkin en luota, että tuon jätkän jalka venähtäisi kolme senttiä ennen potkuttelukelien tuloa. Uusi menopeli sävytettiin luonnollisesti jo valmiiksi kotoa löytyvään melonikypärään.

Kuva: Puky.de

Maistuis varmaan sullekin

 

Jo pari viikkoa sitten ostin kaappiin tarvikkeet Kähmäräpälän blogista bongaamiini feta-kikhenepihveihin. Pihvit tarjottiin perunamuussin, pippurisen kermaviilikastikkseen sekä vihersaalatin kera. Perheen pienin keskittyi lähinnä tosin syömään pippurista kermaviilikastiketta kaikilla muilla ruoka-aineilla.

Pihvit sopivat hyvin meidän suuhun. Tosin kiitos ahkeran keittiöapulaiseni joka innostui sitruunan puristamisesta meillä nuo pihvit maistuivat kohtalaisen sitruunaiselta. Kuvassa pihvi on jo kohdannut voittajansa, mutta se näytti kovin sievältä kun mies paistoi niitä tämän ekan satsin lettupannulla ja loput pihvit kypsensimme uunissa samalla kun söimme.

Iso karhu, pieni karhu ja keskikokoinen karhu

Kissa ei suostunut esittämään Kultakutria, mutta muuten meillä lauantaiaamu käynnistyi vallan kolmen karhun tunnelmissa. Pienimmälle karhulle spelttipuuroa mustikoilla, kahdelle isommalle voi-hunaja-silmällä. Maailmassa ei montaa parempaa asiaa ole kuin maitoon haudutettu spelttirouhepuuro. Jotain hyötyä siitä, että nahkavekkari herättää jo kuudelta: siinä on aamu kahdeksan kattaukseen vielä kaksi tuntia hyvää kokkausaikaa.

CableBox

Veli soitteli tänään ja kyseli meidän jatkojohtosuojuksen alkuperää ja koska enhän minä tietenkään enää muistanut sen paremmin tuon boksin valmistajan nimeä kuin sitä jälleenmyyjääkään jolta me nuo Kaapelitehtaan merkkinoilta ostettiin niin tovi piti googletella.

Eli tuon purnukan valmistaja on Bluelounge ja nimi on niinkin haasteellinen kuin CableBox. Jälleenmyyjänä näyttäisi toimivan jopa jokaisen koti-insinöörin kantakauppa. Voin suositella lämpimästi kaikille jotka asuvat pistorasioiltaan usein varsin haastavissa vanhoissa taloissa. Pitää ulkopuolella niin tarmokkaan taaperon kuin uteliaan kissankin.

Tarinan mentävä aukko

Hyvän kirjan tunnistaa siitä, että sitä ei voi jättää kesken. Sitä on pakko lukea vaikka silmiä särkee ja ajatus ei kulje ja kun ensimmäinen kirja on loppu pitää tarttua toiseen ja hotkia sekin läpi ja jatkaa samoilla höyryillä trilogian viimeiseen osaan. Sitten se viimeinen osa loppuu. Tarina tuli hyvin päätökseen, mutta silti jäi tarinan mentävä aukko. Olisi halunnut jäädä lillumaan vielä siihen tarinan maailmaan ja epätoivoisesti selaa Amazonin suosituksia Kindlestä että saiis jotain korviketta tilalle, mutta mikään ei tunnu oikealta.

Minä kuten moni muukin hyökkäsi Nälkäpelin kimppuun. Ahmin sen loppuun työmatkan, viikonlopun ja sairasloman aikana ja nyt en oikein tiedä mihin seuraavaksi energiani upottaisin. Neuloin välissä jo loppuun yhden piponkin kun jotain tekemistä piti keksiä

Postapokalyptinen jälkiteineille suunnattu chick lit uppooaa minuun kuuma veitsi voihin, mutta tämä oli erityisen koukuttava. Kyllä Collins on taatusti Battle Royalensa lukenut, mutta eipä tuo nyt ensimmäinen kierrätetty juoni-idea tässä maailmassa ole. Jotain kirjasta kertoo se, että siihen on onnistunut koukuttumaan myös moni sellainen, jotka tähän asti eivät ole juurikaan arvostaneet sen paremmin sci fiä kuin chick litiäkään kirjallisuuden lajina. Meille roskaviihteen ja kovien rasvojen ystävillehän tämä kuitenkin on kuin tehty. Nyt sitten vaan odottelemaan leffaa...
Kuva: Hungergames wiki

Kaksi äitiä

Meidän lapsellamme on nykään kaksi äitiä. Anu-äiti ja Isä-äiti. Jostain lapsi on oppinut että minun nimeni on Anu ja isänsä nimen lapsi luulee olevan Isä. Meitä molempia kutsutaan kuitenkin yleensä äidiksi. Tuo lapsihan ei ole mikään sanallinen virtuoosi, mutta päiväkotielämä on tehnyt puheelle ihmeitä. Yksi sana ja sen merkitys on kuitenkin jäänyt uupumaan ja se on tuo isä, joka tulee esiin vain silloin kun lapsi haluaa eritellä kummalle hän meistä puhuu meidän molempien ollessa esim. eri huoneessa kuin poika. Meillä on epäilys, että se johtuu pitkälti siitä, että lapsen tarhakavereista ne suupalteimmat elävät itseasiassa isättömässä maailmassa. Siellä on sateenkaariperhettä, yksinhuoltajaäitiä ja monikulttuurisia perheitä, joissa isä tunnetaan papana.

Eiköhän se lapsi jossain vaiheessa hoksaa miten tuo äiti-isä-kuvio menee ja siihen asti voimme elää iloisesti molemmat äiteinä. Vitsinä kyllä ehdotin jo, että jos mies alkaisi lukea pojalle Alfons Åbergejä.

Alfonshan elelee yhdessä isänsä kanssa. Tai pitäisi varmaan puhua Mikko Mallikkaasta, mutta en vaan jotenkin osaa. Pienenä minun isäni luki minulle nuo tarinat aina kääntäen nimen takaisin ruotsinkieliseksi. Kesti muuten aika monta vuotta hoksata miksi kukaan muu ei tuntenut minun Alfonsiani vaan touhusivat jotain Alfonsin näköisestä Mikko Mallikkaasta. Alfonsin lisäksi isä-sanaa voitaisiin toki harjoitella myös katsomalla Pikku Kakkosesta Humpsia. Siinä tulisi i-sanan lisäksi myös harjoiteltua ääntämään sen äidille aikanaan julmia tosiasioista Pupuvaarin kohtalosta kertoneen enon nimeä. Ilmeisesti minulla vaan pienenä oli pitkät piuhat kun puhuttiin saduista.

Kuva: alfons.se

Fanitusta

Veljelläni on yleensä aika hyvä vainu populaarikulttuuriin liittyvissä asioissa tai ainakin se tuntee hyvin siskonsa maun ja vinkkasi minulle Facebookin YLE Fan-sivusta. En tiedä kuka tätä sivustoa pyörittää, mutta koska meitä tykkääjiä on vain 20 ja sisältö mitä mainiointa niin suosittelen lämpimästi käymään tykkäämässä sivusta.

Blogi elää hiljaiseloa kun IRL flunssineen on hidastanut ajatukset. Eiköhän sitä pian taas päästä vauhtiin.

Puhutaanpa taas hetki politiikkaa

Aamu alkoi kirjaimellisesti nenästä verta kaivamalla, joten tällä teemalla on hyvä jatkaa edellenkin. Aamun löppeihin lätkähti tieto kotihoidon tuen leikkaussuunnitelmista. Facebookin uutisvirta kuohahti asiasta heti (ylläripylläri kun näitä taantumataaperoita on tehtailtu oman ikäluokan toimesta viime vuosina kovinkin perusteellisesti) ja ehdotus herätti lähinnä vain täyttä tyrmistystä.

Numeroiden valossa jos kotihoidon tuki loppuisi kahteen ikävuoteen tällä hetkellä kotihoidosta päivähoitopaikkoja jonottamaan liittyisi 22 000 lasta. Edellyttäen siis että nuo Hesarin epäloogisesti kirjatut luvut nyt pitävät paikkaansa, en oikein ymmärä tuota 9000 kolmivuotiasta kotihoidontuettua kun eihän ne kolmivuotiaat enää mitään tukia oikeuta saamaan. Suunnitelmahan on nyt tehty valtiotasolla ja tässä nyt vielä kysymykseksi jää miten valtio ajatteli auttaa kuntia löytämään näille kaikille lapsille ne tarvittavat hoitopaikat. Alle kolmivuotias lapsi vie lakisääteisesti päivähoidossa laskennallisesti noin puolentoista lapsen paikan ja sitten näiden pikkutaaperoiden lisäksi paikkoja on vailla jatkossa näiden vanhemmat sisarukset, jotka ovat tähän asti olleet esim. kerhotoiminnan piirissä.

Muutosta kaupitellaan keinona tasa-arvoistaa naisten asemaa työmarkkinoilla, mutta itse koen, että eihän tuo sitä tee. Tämä muutos itseasiassa ensimmäistä kertaa vuosiin ohjaisi pikemminkin sitä suuntausta, että Suomeenkin lähtisi muodostumaan ammattikotiäitien ryhmä. Varsinkin varakkaammissa perheissä tuo kotihoidontuen määrä on niin pieni, että pienillä järjestelyillä perhe lopulta pärjäisi pelkästään yhden vanhemman tuilla. Useammissa perheissä tämä sitten tarkkoittaisi sitä että matalapalkkaisempi vaimo jäisi kotiin lapsia hoitamaan, ei kasvattaisi lainkaan eläkettä ja tippuisi lopulta täysin työelämästä. Pienempituloisissa perheissä taas tuo kotihoidon tuki on ollut niin pieni, että eipä sillä tähän astikaan juurikaan ole juhlittu.

Pelkkien valtion budjetin lukujen valossa tarkasteltunahan ehdotus voi tuntua järkevältä, mutta lapsiperheen elämää elävänä tuo tuntuu vain yksikertaisesti huonolta huumorilta. Resurssit ovat jo nykyisellään vähäiset päivähoidossa. Uusia tiloja ei saada rakennettua, koulutuettua henkilökuntaa ei tahdo löytyä ja hätäisesti käyttöön otettujen uusien tilojen varustelu on heikkoa. Mistä yhtäkkiä kunnat kaivaisivat ne resurssit siihen, että lapsille löytyisi hoitopaikkoja järkevällä etäisyydellä kodista ja vanhempien työpaikoista. Eduskuntavaalien aikaan hallituspuolueet rummuttivat kovastikin työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Ei tämä kovinkaan sovittelulta tunnu, enemmänkin huonolta pakkonaimakaupalta.

Sen asemasta, että hallitus valmistelisi parempia ratkaisuja esim. osittaiseen hoitovapaaseen, mahdollistaen helpommin pienten lasten vanhempien työnteon ja perhe-elämän leikkauslistalle on kuitenkin päätynyt muutkin nuoriin perheisiin voimaakkaasti kohdistuvat asiat kuten sosiaalietuuksian indeksikorotusten jäädyttäminen, nuorten koeaikojen pidentäminen sekä ensimmäisen sairaslomapäivän jättäminen työntekijän omalle vastuulle. Kun tukia ei koroteta ajetaan ne nuoret perheet jo perhevapaaaikaoina tiukemmalle, opiskeluaikana lapsensa hankkineet joutuvat taloudelliseen epävarmuuteen pidemmällä aikavälillä jos koeajat pitenevät ja missäpä muissa ruokakunnissa sairastettaisiin niin paljon kuin lapsiperheissä. Ideaalitilanteessa siis jatkossa se pari vuotiaan vanhempi palaa takaisin työelämään, aloittaa uudessa työpaikassa ja allekirjoittaa pidennetyn koeajan työsopimukseensa, lapsi sairastaa päivähoidon alussa, vanhempi joutuu häntä hoitamaan ja sairastuu itsekin ja omavastuupäiviä kertyy ja lopulta työnantaja kyllästyy tilanteeseen muutenkin ja kenkäisee pienen lapsen vanhemman koeaikaan vedoten. Ja tässähän kaikki voittavat. Eikös niin?

Viisi vuotta

Tahdottiin viisi vuotta sitten ja tahdotaan yhtä edellen <3

Toisella laidalla

Taas sitä on menty. Tällä kertaa toiselle laidalle maata.



Etelän ihminen kun lennätetään pohjoiseen sitä joutuu pitkälti pois omalta mukavuusalueeltaan. Siinä missä reissu Tukholmaan ei tunnu edes ulkomailta Lapissa on ihan eri maailmassa.



Iltapäivän aurinko houkutti jättämään tavarat hotellille ja karkaamaan kaupungille. Läppärin avaaminen ja sähköpostit eivät olleet päällimäisenä mielessä.



Hotellihuoneessa se reissaava toimistokalkkuna kuitenkin ehtii huoltamaan itseään niin henkisesti kuin fyysisesti.



Seuraavana aamuna flunssaista oloa karkoitettiin teelitroilla.





Ihailtiin sinisenä hetkenä maisemia

ja lähtiessä ilmestystä johon ei kovinkaan usein etelässä törmää: autorekallista moottorikelkkoja.

Rovaniemi jäi taaksi ja nyt ollaan punaisessa Kemissä. Minulle tosin sitä punaisuutta edustaa enemmänkin ravintolan punainen seinä. Kaupunkiin en jaksanut lähteä tutustumaan. Flunssa nostaa päätään ja vielä isompana rummuttaa ikävä kalvava syyllisyys siitä, että lapsi on kotona kipeänä. Se minun pieni possuni, joka edellisen yön nukkui poikittain päälläni kun yskäisenä ja tukkoisena oli vaikea hengittää.

Ja koska en onneksi osaa riittävän paljon itseäni syyllistää niin onneksi muut tekevät sen minun puolestani: Ei kuulemma ole pienen lapsen äidin asia tehdä työtä johon kuuluu matkustamista. Mitä siitä, että tämäkin kommentti tuli pienen lapsen isältä.