Ei niin hallittua hysteriaa

Viikkona jolloin äidin pitäisi olla neljä päivää reissussa ja isällä pukkaa dead linet päälle papereissa, joilla edesautetaan sitä, että apteekista jatkossakin saa kotimaisia lääkkeitä oli suorastaan odotettavissa, että ei meidän jonglööraustaidoilla ne pallot kovin pitkään ilmassa pysy. Tällä kertaa universumi tarjosi ihan uudenlaista kierrepalloa silmätulehduksen ja kuumeen yhdistelmänä.

Kieltämättä tässä kohtaa tekisi mieli itsekin ottaa lapsesta mallia ja tunkea pää tyynyn alle ja olla piilossa pahaa maailmaa. Koska tuo ei kuitenkaan onnistu niin onneksi sitä saa tällaisinakin aikuisuuden hetkinä turvautua siihen vielä aikuisempaan ihmiseen ja soittaa äidille. Mummipalvelut karauttaa paikalle about tunnin päästä ja sen jälkeen minulla onkin näppärät puoli vuorokautta aikaa pakata maallinen omaisuus, nukkua ja hoitaa kiireellisimmät tämän päivän työt alta.

Mistä kenkä puristaa

Aurinkoiset päivät ja vaatevalmistajien showroomkutsut ovat selvästi innostaneet lapselliset blogaajat pohtimaan jo seuraavan sesongin vaatteita. Meillä tuo vaatepuoli on hoidossa syksyn aleostosten ansiosta. Minulle vaatettamisessa haasteellisin osio, kengät, tosin vielä vaati perehtymistä. Aloitimme pojan kanssa urakan piirtämällä jalan kuvan kartongille ja sitten alettiin ihmetellä. Ensin uteliaisuudesta mittasin talvikengät ja niissä alkaa enää olla vain käyntivaran verran ekstaa, mutta yllätys löytyi viime kesän sandaaleista. Nahkasandaaleihin sulahti minun sormeni varvassuojan ja varpaiden väliin ja 8/9-koon Crocsitkin olivat passelit. Pojalle syksyllä päiväkotikäyttöön ostetut lenkkaritkin olivat edelleen passelit.

Tuntuu niin oudolta, että siinä missä muiden samanikäisten poiken vanhemmat ostavat kokoa 27 tai 28 niin meillä poika lähtee näillä näkymin tyytyväisenä päiväkotiin koon 25 lenkkareissa. Varsinkin kun pojan isän kengät ovat siroa kokoa 46/47 niin tuntuu oudolta, ettei pojalla juurikaan ole jalka kasvanut vuodessa. Kai se on lähinnä keskittynyt kasvamaan pystysuunnassa ja jalka venähtää sitten yhdessä yössä niin ettei yhdetkään kengät enää sovi.

Nyt kuitenkin hankintalistalla olisi kumisaappat, pohjallisen kanssa reiluna kokona sekä jonkun sortin kävelykengät sekä kesäksi kangastossut. Sitten vaan dottelemaan, että uudet valikoimat tulevat kauppoihin.

Unelmien pyörälaukku

Googlettelin tänään junamatkalla pyöräilykäyttöön soveltuvia laukkuja. Ei mikään helppo rasti kun tavoitteena oli löytää laukku, joka on yhtä aikaa hyvännäköinen, säänkestävä ja monikäyttöinen eli muutettavissa tarvittaessa myös repuksi tai messengerbagiksi. Lopulta löysin Etsyn kauttaa Vayabagin.

Tarakkaaan kiinnittyvästä pyörälaukusta saa tehtyä myös mallista riippuen repun tai messengerin, tässä yläkuvassa näkyy repun säädöt. Itseäni kuitenkin ehkä enemmän lämmittäisi alakuvassa näkyvä pyöräläheteiltä tuttu yhdenolan messengerbag, joka myös iloisesti muistuttaa omista lukiovuosista ja sen aikaisesta laukkumuodistani.

Ja veskaan mahtuu vielä 12 tölkkiä juotavaakin....

Tuon kanssa kelpaisi lähteä ensi sesonkina reissuun. Kassiin saisi hyvin päiväreissun kamat ja toisaalta ulkonäkö toimisi myös työmatkoilla ja pidemmillä reissuilla laukku olisi näppärä kun sen saisi esim. ruokailujen tai vaikka lauttamatkojen ajaksi kyytiin. Monikäyttöisyys tulee tarpeeseen arjessa, jolloin lasta päiväkotiin kuljetettaessa tarakkakiinnitteinen laukku pitää saada kulkemaan päiväkodille saakka jotenkin muuten kun lastenistuin blokkaa kiinnitysmahdollisuudet.

Työmatkavarustautumiseen tosin töiden alla yksi DIY-viritelmä. Saatte kuvia kunhan pääsen testaamaan sitä pyöräkellariin. Alustava testailu lapsen potkupyörän ohjaustangossa ainakin tuntui lupaavalta.

10 x 5

Minä olen todella huono tunnustusten kanssa tai no ylipäätään kaikkien ketjukirjeiden yms kanssa. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja naputtelen vastaukset Periaatteen naisen haasteeseen. Koska olen hautonut haastetta viikon verran on se ehtinyt kiertää jo varmaan kaikkien isoäiti-ikäistenkin blogit, mutta mikäli joku tuntee palaavaa halua tunnustaa jotain niin voideen sopia, että haastoin juuri sinut tähän haasteeseen. Jätetään nyt pois näistä tunnustuksista se, että tykkään kovastin perheestäni ja ystävistäni

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:

- Juokseminen silloin kun askel tuntuu kevyeltä
- Kissan mahan silittäminen
- Suihkun jälkeen jalkaan laitetut villasukat
- Se, että mies syö ruispaloista pohjat ja jättää minulle kannet
- Kirja jonka voi lukea yhdellä tai korkeintaan kahdella istumalla

Viisi asiaa, joita tarvitsen joka päivä:

- Tee
- Uni
- Puhelin
- Hiljainen hetki
- Kävely raittiissa ilmassa

Viisi kirjaa, joita suosittelen muille:

- Jos et ole vielä lukenut Nälkäpeliä niin tee se nyt. Kirja ei tosiaankaan ole mikään laatukirjallisuuden ilmentymä, mutta lajissaan erinomainen
- George. R.R. Martinin Valtaistuinpeli jatko-osineen. Vaikka osittain minua ärsyttääkin se, että nyt kaikki tykkää siitä, mutta kukaan ei korvaansa lotkauttanut silloin kun kymmenen vuotta sitten yritin aihetta lobata
- Väinö Linnan Tuntematon sotilas. Olen nimennyt lapsenikin tämän kirjan mukaan (Joo, pojan nimi on Rokka, ai ette usko vai, no höh).
- Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin. Varoituksena tosin se, että kirjaa ei kannata lukea lähijunassa jos ei halua herättää kanssamatkustajissa outoja tuntemuksia rääkymällä räkä poskella.
- Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa (tai Leijapoika, molemmat kannattaa lukea

Viisi kaikkien aikojen suosikkiyhtyettä/laulajaa:

- Blur, ei mikään yllätys taannoisten rakkaudentunnusten jälkeen
- Muse
- Ultra Bra, toinen teiniaikojen rakkaus ja varma kevään merkki
- Abba, ennen sentään yritin esittää katu-uskottavaa ja pitää tätä rakkautta kaapissa. Noh, omistan kaikki levyt ja lenkkeilystä ei tule mitään ilman Abbaa taustalla
- The Beatles, tämäkin tulee teinivuosilta, kymmenen vuotta sitten en kaikessa kyynisyydessäni bändiä jaksanut, mutta nyt se on taas löytynyt.

Viisi materialistista joululahjatoivetta:

- Personal Trainer-paketti. En tiedä lasketaanko tätä materiaksi, mutta koska se maksaa pienen banaanivaltion valtiovelan verran niin sen listalle pistän.
- Tietokone kytkettäväksi kiinni televisioon
- Uusi polkupyörä
- Läjä hyviä kirjoja
- Niitä Pandan suklaarasioita (jollaisen mies onneksi minulle osti)

Viisi lempiruokaani:

- Satsumat niiden ollessa parhaimmillaan
- Ruisleipä avokadolla, tomaatilla ja parmesanlastuilla
- Tofupasta
- Sopivasti medium naudanpihvi
- Rapeaksi pinnalta paistettu lohi

Viisi paikkaa, joissa haluaisin käydä:

- Islanti
- Uusi-Seelanti (siellä mahdollisimman fantasiakirjahenkisissä maisemissa, kiitos)
- Tokio
- Legoland
- Disneyworld

Ja näiden kahden viimeisen jälkeen on hyvä selittää, että olen minä ihan normaali aikuinen...

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua:

- Utelias (korrektisti ilmastuna tiedonhaluinen)
- Äkkipikainen (kiihtyy nollasta saatanaan alta kuuden sekunnin)
- Mukavuudenhaluinen (tai sitten ihan vaan rehellisesti laiska)
- Onnellinen (silleen elämäänsä tyytyväisen synonyyminä ei vähän vajailla kierroksilla toimivan)
- Lyhytvihainen (useimmiten lepyn myös siinä alle kuudessa sekunnissa)

Viisi asiaa, joista unelmoin:

- Valmis remontti
- Uusi auto
- Lyhyempi työviikko
- Terveemmät keuhkot
- Enemmän aikaa liikunnalle

Viisi elämänohjetta, jotka haluan jakaa muille:

- Älä koskaan juokse tikkari suussa
- Yritä useammin iloita siitä mitä sinulla on sen asemasta että listaat mitä sinulta puuttuu
- Ole itsellesi armollinen
- Älä katso pelottavia tv-ohjelmia yötä vasten, jos sinulla on yhtä vilkas mielikuvitus mitä minulla
- Mene ihmisten aikaan nukkumaan

Eli tällainen kattaus. Nyt voisin itse noudattaa tuota viimeistä ohjetta, mutta erehdyin katsomaan liiaan pelottavia asioita Netflixistä ja hotellihuoneen ilmastointi pitää outoa ääntä. Joudun ehkä valvomaan koko yön siltä varalta että möröt hyökkäävät.

Piuhat solmussa

Kuusi vuotta reissuhommissa ja 15 samassa taloudessa miehen kanssa, joka tienasi leipänsä sovittamalla mahdollisimman tehokkaasti epäsäännöllisen kokoisia isoja esineitä pieneen epäsäännöllisen muotoiseen tilaan ovat tehneet minusta aika tehokkaan pakkaajaan. Reissaan näppärästi pari kolme yötä työreissulla pienen käsimatkatavaran kanssa. Tekniikan mukana roudaaminen tuottaa omat haasteensa, varsinkin kun kännykkä, iPad ja kamera kaikki käyttävät erilaista usb-laturia. Ongelman ratkaisuksi tuli usb-liittimellinen muuntaja ja läjä piuhoja (sekä pädin muistikorttilukija) pussukassa. Veli vielä lahjoi minut jouluna tuollaisella näppärällä kapulalla, joka on akku, jolla voi ladata minkä tahansa värkin kunhan vaan saatavilla on sopiva usb-piuha.

Näppärää eikö totta!

Nyt vaan joku tässä systeemissä pissii minun paraatini päälle. Epäilen syylliseksi joko tuota iTuotteen piuhaa tai HTC:n muuntajaa, koska nyt nuo mun piuhat ja palikat eivät vain leiki yhdessä niin, että myös pädi saisi itsensä ladattua. Pitänee nyt kotona testata kaikki mahdolliset ristiyhdistelmät ja selvittää mikä tässä mun yhtälössäni ei toimi. Kolmea erilaista laturiahan minä en ala roudaamaan. Sitten tosin olen pulassa jos viallinen osa on iTuotteen piuha. Meillä on kotona niitä enää yksi ehjä, koska jostain syystä tuo älykkäistä älykkäin suurpeto, joka meillä asuu tykkää noita syödä.

Ärsyttävintähän tässä on se, että epäilen, että ongelma voi vain olla se, että kolmen eri kännykkävalmistajan tuotteet (HTC:n muuntaja, iTuotteen-piuha ja Nokian matka-akku eivät vain leiki keskenään. Teoria ei edes olisi kovin kaukaa haettu sillä HTC:n kännykässänihän ei Nokian kuulokkeet toimi... Eli kyllä nyt insinööriä ahdistaa!

Octo alert

Se olisi sitten oktohälytyksen paikka, koska Oktonautit palaavat kakkosen aamuihin 5.2. klo 8.20. Toivottavasti nettilähetysoikeudet ovat myös kunnossa, jotta tällainen ruuhkavuosiperhekin pääse nauttimaan merellisestä meiningistä.

Suosittelen lämpimästi myös kaikille vanhemmille tätä sarjaa. Suomenkielinen duppaus on mitä onnistunein ja opit taatusti enemmän meribiologiasta mitä koskaan kouluvuosinasi.

365 kuvaa - viikko 3

Kolmannella viikolla elämä pyöri pitkälti kotisohvan ympärillä ja sen huomaa kuvistakin...

14.1.

15.1.

16.1.

17.1.

18.1.

19.1.

20.1.

Eli viikkoon mahtui muistipeliä, telkkarin tuijottelua ja sohvalla kissan kanssa makoilua. Onnistuin sairastaessa saamaan automaattikellon pysähtymään ja päivät siitä sekaisin, tosin kun jatkoin sairastamista ja kello pysähtyi uudelleen korjautui päivätkin. Viikonlopuksi kylään saapui päiväkodin reissukissa ja sunnuntaina nuhanenäkin uskaltautui reippailemaan Keskuspuistoon muun perheen ja reissukissan matkassa.

Kissanpäivät

Kissa jäi jo itsenäisyyspäivänä Turkuun ja haettiin sieltä loppiaisena. Ensimmäisen viikon tuo luomakunnan kuningatar mökötti. Ilmeisesti meidän palvelustasomme ei ihan yltänyt mummin vastaavien tasolla. Tällä viikolla kissa nieli karvaan kalkin ja totesi, että kaipa hänen pitää alkaa elää meidän muiden seurassa.

Nyt sitä jopa voi nukkua niin rauhassa sohvan selkänojalla, että tippuu vahingossa tyynyjen väliin.

Välillä suren jo etukäteen aikaa jolloin kissa ei enää meillä ole. Syksyllä kissa täyttää 11 ja vaikka maatiaiskissa muuten voisi elää vielä toisenkin mokoman niin pelottaa miten kissan ensimmäiset 2,5 vuotta vaikuttavat. Kissa tuli meille eläinsuojeluyhdistyksestä ja olemme tietojemme mukaan kissan kolmannet omistajat. Meitä edellisen omistajan luokse kissa ei sopeutunut muiden kissojen vuoksi, mutta ensimmäinen oli ihan omaa luokkaansa. Toinen taloudessa asunut kissa jouduttiin lopettamaan ja meille tullessaan kissan kyljissä tuntui huonosti luutuneet murtumat ja kissan häntä on ilmeisesti jätetty johonkin väliin. Kissa pelkäsi aluksi kaikea, minua vähiten. Ensimmäisen kuukauden se nukkui sängyssä minun ja seinän välissä ja söi ahdistukseensa yhden rönsyliljan. Pikkuhiljaa kissa hyväksyi miehen ja muuttui luonteeltaan erittäin miellyttämisenhaluiseksi. Kun kissa tajusi, ettemme häntä ole mihinkään hylkäämässä alkoi se näyttää enemmän itsepäistä luonnettaan. Kissa ei ole mikään sylikissa, mutta tulee kyllä hakemaan rapsutuksensa. Aluksi kissa suostui leikkimään vain niin, että se oli varma ettemme saa sitä napattua kiinni ja kissaa ei saanut lähestyä millään mikä edes etäisesti näytti lyömäaseelta. Nyt kissa on noista toipunut ja sitä saa myllätä miten tahtoo. Toisin kuin toiset kissat niin vauvan kissa otti hyvin vastaan ja se on vuosien saatossa ottanut laumaansa minun äitini ja veljeni perheen. Hyvin toipunuthan tuo kissa on siltä osin mitä sen karvaisten korvien alapuolella liikkuu, mutta silti pelottaa miten pahasti nuo pahoinpitelyt ovat kissan elinikään vaikuttaneet. Pojalle kissa on valtavan rakas ja perheenjäseniä luetellessa kissa tulee aina ensimmäisenä (tosin tänään sieltä tuli myös mummi ja kaksi serkkua ennen isää). Kissa on mahtava persoona ja olisi vaikea kuvitella että meille enää toista kissaa tämän jälkeen tulisi. Täytyy nyt toivoa, että meillä olisi vielä monta yhteistä vuotta jäljellä.

Because two can keep a secret if one of them is dead

Terveisiä sairastuvalta. Maanantaina erehdyin toivomaan työkaverille ääneen, että saisinpa olla ihan yksin kotona. Tai no kissa ei haittaa, mutta niin, että perheen muut ihmiset olisivat jossain liesussa. No unversumi vastasi toiveeseen. Tiistaista lähtien olo ollut ihan jäätävä. Eilen kävin sen verran tekemässä töitä, että sain pahimmat tulipalot sammutettua ja tänään palasin viettämään laatuaikaa sohvan, teekupin ja mummon tekemän torkkupeiton kanssa. Niin ja Netflixin.

Tämän viikon turruta aivosi -spesiaalin tarjoilee Pretty little liars. Minun salaisiin paheisiini kuuluu teiniviihteen suurkulutus ja tämä sarjahan on tässä lajissa ihan mahtava. Kökköjä juonenkäänteitä, kauniita ihmisiä ja keskinkertaisia juonenkäänteitä. Mitä muuta sitä ihminen voisi roskaviihteeltään vaatia.

Sarjaa tosin olisi paljon nautinnollisempaa katsoa jos tietäisi, ettei sen neljättä tuotantokautta olisi vahvistettu. Kun tässä toista tuotantokautta katsoessa sitä pakostakin herää kysymys, että voiko muka yhdestä kuolleesta teinitytöstä, sen neljästä valehtelevasta kaverista ja heitä väijyvästä sekopäästä saada tehtyä 80+ jaksoa ilman ettei juoni jossain vaiheessa lässähdä kasaan ja ala toistamaan itseään. Olisivat nyt vaan reippasti pistäneet tarinan pakettiin parin kauden jälkeen.

Toivon hartaasti, että tämä flunssa tällä huilaamisella menisi ohi. Ajatus viidennestä antibioottikuurista puolen vuoden sisään ei juurikaan houkuta. Alan olla tämän vastustuskyvyttömyyteni kanssa jo niin epätoivoinen, että pian varmaan sorrun johonkin pakurikääpähaudukkeisiin. Tosin kokeilen nyt vielä tuuriani inkiväärin kanssa ja kaivan pakastimesta mustikat ja puolukat.

Äidin työ

Poika oli tänään päiväkodissa käynyt keskustelua kaverinsa kanssa siitä mitä vanhemmat tekee työkseen. Pojan mukaan äiti tanssii. Kaverin isälle lävi vähän huonompi tuuri näissä arpajaisissa. Kyseinen isä kuulemma tekee voltteja päivät pitkät. Karu totuus vaan taitaa olla se, että alla olevaa kuvasarjaa enempää tämä toimistokalkkuna ei tanssijaksi taivu.

Niin ja en ole pimittänyt mitään uutisia lisääntymisrintamalla. Nuo kuvat mies räpsi testatessaan uuden kameran säätöjä kesäkuussa 2010 mökin ullakolla eli tuon keskivartalolihavuuden aiheuttaja oli tuo tämänpäiväinen pohtija.

Kotimatkalla sitten keskusteltiin, että mitä äiti oikeasti tekee töissä. Pojan ilmeestä päätellen tietokoneella kirjoittaminen, puhelimessa puhuminen ja erilaisissa tapaamisissa istuminen ei tainnut olla lainkaan niin siistiä kuin se, että äiti olisi tanssija

365 kuvaa - viikko 2

7.1.

8.1.

9.1.

10.1.

11.1.

12.1.

13.1.

Vuoden toinen viikko käynnistyi ensimmäisellä työpäivällä uudessa työhuoneessa, tiistaina ihailtiin kaivuria matkalla kotiin päiväkodista (jaa, että mihinkö me se aika saadaan iltapäivisin hukattua), keskiviikkona kävin kampaajalla, torstaina tehtiin jämäavokadopastaa kaappien antimista, perjantaina aloitin aamun salilla, lauantaina herkuteltiin jätskillä ja sunnuntaina siivottiin joulu pois.

Posted via DraftCraft app

Arkipalapeliä

Sunnuntai-illan hupeihin meidän perheessämme kuuluu seuraavan viikon läpikäynti. Kumpi vie lapsen aamulla, kumpi hakee illalla, mitä syödään, pitääkö käydä kaupassa ja olisiko vielä jossain välissä saumoja ehtiä salillekin.

Poika yleensä viedään päiväkotiin aamupalaa ennen eli viimeistään kahdeksaksi. Parempi olisi jos oltaisiin paikalla jo vähintään kymmentä vaille, jotta ei tarvitse heti mennä puurokipon ääreen. Toinen vanhemmista tähtää päiväkodille iltapäivällä neljäksi ja jotenkin tuo kaksi kilometriä, jotka aamulla vievät 10 minuuttia vaativat mystisesti iltapäivästä melkein tunnin, joten kotona yleensä ollaan viideltä. Tuossa vaiheessa ruoan pitäisi olla suhteellisen nopeasti valmistettavaa, joten ruokahuolto vaatii yleensä säätämistä. Tällä kertaa lista näyttää seuraavalta:

Maanantai: Papumakaronilaatikko, joka tuossakin kuvassa komeilee
Tiistai: Kikherne-fetapihvit, joita jäi sunnuntain päivälliseltä, kasvisten kera
Keskiviikko: Makaronilaatikon toinen tuleminen
Torstai: ensimmäinen ajatus oli hernekeitto, mutta koska noita palkokasveja piisaa niin taidetaan syödä avokadopastaa, edellyttäen että tällä hetkellä kivikovat avokadot ovat kypsyneet syömäkelpoiseksi
Perjantai: pitsaa, itse leivottuna jos paukkuja riittää, jos ei niin turvaudumme lähipubin take away menuun

Niin ja koska illat ovat mitä ovat ja lastakin olisi kiva nähdä hereillä edes pari tuntia niin vastaus viimeiseen aikataulutuskysymykseen löytyy aamuista. Treffit spinningpyörän ja juoksumaton kanssa odottavat tiistaina ja perjantaina.

Keep calm and call Batman

Tonkiessani korurasiaa törmäsin vuosia sitten mieheltä joululahjaksi saamaani Nomination koruun. Rehellisyyden nimissä tuo mieheni ei ole aina ihan onnistunut lahjahankinnoissaan, mutta tästä tykkään vaikka nämä korut tunnetaankin kaikilla cooliusmittareilla mitattuna tosi noloina. Tässä on sentään Batman, tosin en tiedä kumpi herätti enemmän outoja katseita työpaikan kahvipöydässä, Batmanrannekoru vai ensimmäiseksi äitienpäivälahjaksi saatu pokkari zombieapokalypsiasta...

Täytyy vaan toivoa, ettei kukaan innostu ostamaan koruun lisäosia. Tykkään tästä tällaisenaan. Koru menisi kovin pahasti pieleen jos siihen hommattaisiin blingblingkirjaimilla pojan nimeä tai jotain valokuvapalaa jälkeläisen naamalla. Jos ihmisen lärvi pitää koruun laittaa niin sitten ostetaan medaljonki.

Vieraannutaan luonnosta

Jokunen vuosi sitten lehdissä kirjoiteltiin parikymppisestä opiskelijasta, joka meni eläintarhassa halaamaan häkissä ollutta pandaa. Kuulemma panda oli söpö ja sitä piti saada taputtaa. Aikanaan uutinen nauratti, mutta taannoisella Ruotsin reissulla sen tajusin. Mehän ollaan kasvattamassa pojasta pandanhalaajaa.

"Joo, kulta, siinä on päätä iskää pidempi laiskiainen. Hillitse toki luonnollinen halusi juosta karkuun ja käy sen sijaan esittelemässä sille kädestä pitäen limbokilpailusta voittamaasi kissa-avaimenperää."

Kevyempi pää

Taannoin eräs miespuolinen kaveri linjasi lyhyiksi leikattuja hiuksiani ihastelleille kavereille, että olen ennalta arvattava hiusteni suhteen. Kuulemma perustila on polkkatukka, sitten se leikataan lyhyeksi, kasvatetaan takaisin polkkatukaksi ja siitä pitkäksi ja sitten se taas leikataan polkkatukaksi. Pitänee myöntää, että tuo kaveri oli jälleen kerran oikeassa. Ei minusta ole elämään niskassa roikkuvien hiusten kanssa. Liikaa kuollutta massaa. Tänään paljaan niskan lisäksi paluun suoritti toinen vanha tuttu.

Anteeksi, mutta viihteessäni on virhe

Sovitaanko niin, että Downton abbey ei juuri päättynyt siten miten se päättyi?

Taidan mennä katsomaan youtubesta kosintavideoita espanjaksi tekstitettynä. Niissä Sybilkin on vielä hengissä.

Itku pätkästä ilosta

Tänään oli aamulla iso päivä. Poika oli kerännyt leppäkerttutarroja koko viime viikon nukahtamalla itsenäisesti iltasadun jälkeen omaan sänkyynsä. Oltiin sovittu, että kun Late Lammas-kalenterissa on viisi tarraa putkeen saa poika toivoa jotain asiaa. Asia, jota poika toivoi oli työkalusetti. Sellainen, jossa on vasara jolla naputtaa ja saha jolla voi sahata joulukuusia (arvatkaapa kuka oli mummilla apumiehenä).

Meidän mokahan se oli, ettei tajuttu ennen kuin vasta perjantai-illalla, että viides tarra tulee maanantaiaamuna ja sunnuntaina on loppiainen ja me kaiken huipuksi koko päivä pojan serkun synttäreillä ja kissaa hakemassa. Pysähdyimme pottatauolle maanteiden hirvitykseen ABC:lle ja sieltä löytyikin työkalusetti. Se oli muovia, mutta koska valmistajana oli Martinex ajattelin, että eiköhän se vältä. Mietittiin vielä muovinen vasara on ihan jees kun sille ei nyt ainakaan saa kirjakaapin laseja rikki tai metallista sohvapöytää klommoille. Setti avattiin aamulla ja koska poika oli päiväkodissa päivän niin tuolla ei tosiaankaan paljoa ehditty leikkiä ennen kuin kuului pahaenteinen naps-ääni.

Siinä oli sitten ne pihdit. Kahva irtosi niinkin väkivaltaisessa työssä kuin puolen sentin paksuisen levyn poimimisessa. Uskaltaisin nyt sanoa, että joko meillä asuu supertaapero tai sitten lelu on luvattoman heikkolaatuinen.

Laitoin palautetta Martinexille. Saas nähdä mitä vastaavat. Olkootkin, että tuo viritelmä maksoi kuutisen euroa ja siinä tuli vasaran, sahan ja pihtien lisäksi myös pieni kirvesm mitta, kiintoavain, ruuvimeisseli ja ruuvitaltta, mutta kyllä nyt sentään oletusarvoisesti musta lelun pitäisi kestää se mihin se on tarkoitettukin eli leikkiminen.

365 kuvaa - viikko 1

Viime vuonna kuvaushaaste jäi vain ajatuksen tasolle. Nykyään kamera kulkee käytännössä aina laukussa mukana, joten nyt päätin tarttua haasteeseen ja ottaa tämän vuoden aikana joka päivä vähintään yhden kuvan joka päivä.

1.1

2.1.

3.1.

4.1.

5.1.

6.1.

Ja tällainen minä olen

Elma yllytti tarttumaan blogeja kiertävään And that's who I am -haasteeseen eli kuvamaan itseään Thumblerin ...and that's who I am -blogin kuvilla.

Eli tällainen minä olen.

Tuolta kuvista puuttui yksi kuvaava kuva eli teen paljon ylitöitä. Tosin toivottavasti tänä vuonna vähemmän kuin aikaisemmin. Kuusi vuotta sitten aloitin unelmieni työssä. Nyt teen viimeistä työpäivää tässä työssä. Maanantaina pitäisi sitten muistaa, että työpiste on kaksi kerrosta korkeammalla ja uudet työtehtävät odottavat.

Jääkautta paossa

Koska läheinen leikkipuisto muistuttaa lähinnä jäätikköä ja kadut ovat kamalassa kunnossa suunnattiin tänään pojan kanssa sinne minne myös pääministerikin ja ilmeisesti puolet läntisestä pääkaupunkiseudusta eli Hop Lopiin.

Ihan kamaliahan nuo paikat ovat näin loma-aikaan, mutta kyllä meillä lopulta ihan hauskaa oli kunhan minun säännöt minulle ja minun säännöt muille -parivaljakkona saimme pojan kanssa taas orientoiduttua siihen, että ilmeisesti oman vuoron odottaminen ja nätisti käyttäytyminen ei kuulu muiden kuin meidän, kaveriperheen ja Kataisten käyttäytymismalleihin. Keskivertoa isompaan päähäni ei vain mahdu, että jos paikassa lapset ovat huoltajansa vastuulla ei suurimmalla osalla aikuista tuntunut olevan sinisenharmaata aavistustakaan siitä missä jälkikasvu viipottaa ja ketä ne ovat milloinkin trampoliinilta pois tunkemasta. Niin ja voisitteko ihmiset opettaa lapsillenne, että liukumäessä ei kiivetä väärään suuntaan? Ei ainakaan jos liukumäki on kolme kerrosta korkea ja ylätasolla olisi 20 lasta tulossa alaspäin.

Reissu kuitenkin täytti tarkoituksensa eli nyt meillä istuu Aku Ankkaa lukemassa potalla alta metrin mittainen kaveri, joka sai vihdoin purettua kaiken sen patoutuneen taaperoenergiansa ulos. Tosin niin sai myös äitikin. Kun kiipesi sinne megakorkeaan liukumäkeen tusinannen kerran vartin sisään saattoi vähän syke nousta ja hiki hiipiä pintaan. Tosin helpompaa se nyt tuon oman taaperon kanssa kuin kolme vuotta sitten kummitytön kanssa kun tämä meidän yksilö oli vielä salamatkustajana menossa mukana. Silloin oli lähellä etten vain jäänyt kiukuttelemaan Leaf Areenan vastaavaan hässäkkään kun tuntui, etten mitenkään taivu konttaamaan kaikissa putkissa.

Vihainen lintu

Viime viikolla poika bongasi toisen pikkuihmisen päästä Angry Birds -pipon. Sitä muisteltiin kaiholla ja netistä poika näytti kuvista millainen böörtsipipo pitäisi saada. Pistäytyminen Oulunkylän Lankamaailmassa ennen Tukholmaan lähtöä tuotti langat, mutta koska virkkuukoukku katkesi jo Helsingin terminaalissa pipon tekeminen vähän kesti. Edellispäivänä se kuitenkin tuli valmiiksi.

Sillä välin kun minä vielä virkkasin silmiä ja kulmakarvoja poika aloitti sommittelun. Pitäisi varmaan useammin askarrella pojan kanssa kasvoja tai vaikka näitä böörtsejä. Ei me vanhemmat oltu tajuttu, että taas ollaan kehityksessä siirrytty yhden pykälän verran eteenpäin. Valmiilla paloilla askartelu voisi muutenkin sopia pojan luonteelle hyvin, koska lopputulos helpommin vastaisi mielikuvaa, joka pienen ihmisen päässä on. Piirtäminenhän ei meillä oikein suju. Poika alkaa käskyttää aikuisia piirtämään, koska omat piirustukset eivät näytä siltä mistä poika haaveilee.

Turhautunutta blogaajaa ärsyttää tällä hetkellä se, että julkaisuun käytetty työkalu eli Blogsy on päättänyt olla toimimatta. Se ei vaan lataa asioita. Vuoden vaihteessa appsin kehittäjät ovat pistäneet Applelle uuden päivityksen ja elättelen toiveita, että toimimattomuus liittyisi tähän ja koko roska taas lähtee toimimaan kunhan vain päivitys on hyväksytty. Toki Bloggerin omakin appsi on olemassa ja sillä tämäkin lähtee nyt maailmalle, mutta ei tämä vain ole niin hyvä. Tässä kuvien sijoittelu ei onnistu ja muutenkin alusta on paljon kökömpi. Haluan kuitenkin jatkaa blogin päivittämistä tabletilla. Tämä pädi kuitenkin hankittiin puhtaasti viihdekäyttöön ja siihen se on nyt optimoitu eli tätä minä jatkossakin haluaisin käyttää ja aionkin käyttää. Jos Blogsy ei lähde toimimaan niin sitten pitää vain etsiä uusi työkalu.

Juhlien jälkeen

Ruokapöytä pullistelee, lattia on täynnä liiskaantuneita pop corneja, joka ikinen lapsen huoneen lelulaatikko on kaadettu ympäri ja olohuoneen keskellä on lapsen askartelupöytä, johon pienimpien vieraiden ruoka eilen katettiin.

Uuden vuoden ensimmäinen aamupala katettiin lapsen pöydälle ja Gleen ja teen voimin yritin herätä tähän sateiseen päivään. Viime syksyn neljän antibioottikuurin viimeinen antbiootti huuhdottiin alas kurkusta. Toivottavasti tähän vuoteen päästään terveempinä. Edelliseltä vuodelta kuitenkin haluan siirtää uuteen vuoteen ihanat ystävät, rauhallisen oleskelun ja yleisen onnellisuuden siitä miten hyvin sitä asiat elämässä onkaan.